Teema 2023: Pölyttäjien kevät

Pölytys on oikeastaan kaikelle elämälle elinehto ja luonnon kukoistukselle välttämätöntä – ilman pölyttäjiä ja niiden hoitamaa pölytystä siemenkasvit eivät voi lisääntyä. Pölyttäjät ovat tärkeitä ihmisille myös siitä syystä, että luonnonkasvien lisäksi myös ruuantuotantomme on pölyttäjien käsissä. Monet ruokakasvimme kuten esimerkiksi mustikkasatomme on pölyttäjien työn varassa.

Kevätseurannalla on vuosittain vaihtuva teema. Tänä keväänä seuraamme tarkemmin pölyttäjien arvokasta työtä pölytyksen parissa!

Tämän vuoden teeman myötä tutustummekin lähemmin tärkeimpiin pölyttäjiimme, joista tunnetuimmat lienevät teemalajeiksikin valikoituneet kimalainen, nokkosperhonen sekä ampiainen. Lisäksi on syytä tarkkailla lähemmin pölyttäjille tärkeitä kasveja, kuten pajua, voikukkaa sekä mustikkaa.

Jo hyvin aikaisin kevätaurinko ja sen mukanaan tuoma lämpö herättävät ampiais- ja kimalaiskuningattaret horroksestaan ja ne ryömivät talvipesistään etsimään kevään ensimmäisiä mesiaterioitaan. Samoihin aikoihin pilkahduksen tulevasta keväästä tuovat lumen keskellä liihottelevat nokkosperhoset – nekin ovat heränneet horroksestaan.

Mettä on pölyttäjille tarjolla keväällä kuitenkin varsin niukasti. Aikaisin keväällä kukkivat pajut sekä leskenlehdet ovatkin varsinaisia pölyttäjien pelastajia. Myöhemmin keväällä luonnon jo vihertäessä voikukkapelloilla käykin jo varsinainen kuhina, kun kimalaisparvet ovat runsastuneet ja nuoretkin perhoset kuoriutuneet.

Tärkeitä, mutta uhanalaisia

Suomessa tärkeimpiä pölyttäjiä ovat erilaiset mesipistiäiset, kärpäset sekä perhoset. Näiden lisäksi varsinkin globaalisti muita tärkeitä pölyttäjiä ovat tietyt kovakuoriaiset sekä ampiaiset, linnut ja lepakot. Pölyttäjien määrä on kuitenkin koko maailmassa romahtanut ja myös Suomessa useat pölyttäjälajit ovat uhanalaisia.

Pölyttäjien suurin uhka on niille sopivien elinympäristöjen väheneminen maankäytön muutosten vuoksi. Kun pölyttäjien elinympäristöt heikkenevät, ne eivät löydä enää sopivia pesimispaikkoja ja ravinnoksi sopivat mesikasvit vähenevät.

Auta pölyttäjiä ja tue luonnon monimuotoisuutta

Istuta puutarhaan, pihalle tai vaikkapa parvekkeelle pölyttäjille sopivaa ravintoa tarjoavia kasveja. Suosi esimerkiksi aikaisin keväästä kukkivaa krookusta, varsinkin päiväperhosia houkuttelevaa kurjenpolvea tai tuoksullaankin huumaavaa laventelia.

Kukkivat kukat tuottavat iloa silmälle, auttavat pölyttäjiä sekä tukevat samalla luonnon monimuotoisuutta!

Havainnot tekevät kevään

Kevätretkeily kannattaa aina! Tutki alkukeväästä pälvipaikkoja leskenlehtien aloittaessa kukintansa ja pajua ojanpenkereellä. Myöhemmin keväällä hakeudu kukkaloiston keskelle. Kuinka monta erilaista pölyttäjää havaitset?

Me haluamme jälleen kerran piirtää kuvan koko Suomen keväästä ja tallentaa sen tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käytettäväksi. Teemalajien lisäksi mukana on noin 40 tuttua vakiolajia, joita on seurattu jo vuosikymmeniä. 

Keräämme lajeista kevään ensihavaintoja ja kahden viikon välein Kevätseuranta-viikonlopun havaintoja. Tarkemmat ohjeet voit lukea täältä.

Jokainen havainto on toivottu, tärkeä ja arvokas. Lähde mukaan seuraamaan kevättä 2023 ja ilmoita havaintosi!

Luontorikasta kevättä toivottaen

Luonto-Liitto