Nokkosperhonen (Aglais urticae)

nokkosperhonen_luontoliitto_kevatseuranta
Kuva: Teemu Saloriutta

Nokkosperhonen talvehtii aikuisena autotalleissa, linnunpöntöissä, rakennuksissa ja muissa suojaisissa paikoissa. Se lähtee hyvin aikaisin keväällä liikkeelle käyttäen leskenlehden ja muiden aikaisten kevätkasvien mettä hyödykseen. Joskus nokkosperhosen tapaa liikkeellä keskellä talveakin sisätiloissa, kun lämmin ilma on sen herättänyt. Lämpimänä kevättalvena sen voi nähdä ulkonakin jo maaliskuun alussa.

Nokkosperhonen on aika helppo tuntea – varsinkin keväällä, kun perhosmaailma on vielä kesäistä niukempi. Nokkosperhosen siivet ovat päältä kirkkaan oranssit, ja etusiipien etureunassa on mustat laikut sekä vaaleankeltaiset ja valkoiset kuviot. Siivissä on tumma reunus, josta erottuu pieniä sinisiä täpliä. Alta nokkosperhosen siivet ovat tummat.

Nokkosperhonen viihtyy perinneympäristössä, niityillä, pihapiireissä ja puutarhoissa ja se on levinnyt koko Suomeen pohjoisinta Lappia myöten. Se on ollut pitkään yksi Suomen yleisimmistä päiväperhosista, mutta lajilla esiintyy suurta kannanvaihtelua. Joinain vuosina nokkosperhonen on runsas kuin mikä, toisina se tuntuu olevan lähes täysin kateissa.

Jos kohtaa keväällä pienen hieman nokkosperhosta muistuttavan perhosen, se voi hyvin olla koivutyttöperhonen. Nokkosperhosella on muutama harvinainen sitä muistuttava sukulaislaji, kuten isonokkosperhonen. Isonokkosperhosta tavataan Suomessa harvoin, mutta joinain vaellusvuosina se saattaa aiheuttaa määrityspäänvaivaa. Isonokkosperhonen on hieno havainto, joten tuntomerkkeihin kannattaa siksikin tutustua, vaikka täältä!

 

Tässä vietetään jo syyskesää. Pian valmistaudutaan pitkään talveen lepotilaan vaipuneena. Kuva: Antti Salovaara