Melkein kevät

jurmo_sumukaari

Kevätseurantaviikonloppu Jurmossa 27.4.-1.5.

Luonto-Liiton Kevätseurantaa on tullut tänäkin keväänä harrastettua porukalla Luonto-Liiton Uudenmaan piirin järjestämillä kevätretkillä. Päätimme viettää neljännen kevätseurantaviikonlopun Suomen lounaisessa saaristossa, Jurmon saarella. Käsitykseni Jurmosta oli etukäteen lähinnä seuraava: Jurmo on se joku paikka siellä jossain kaukana minne pitää päästä matkustamaan 12h suuntaansa joka kevät. Näistä lähtökohdista retken kohde pääseekin yllättämään. Jurmo valloitti minut taianomaisuudellaan.

Retkiporukkamme saapuu Jurmoon lauantaina myöhään iltapäivällä. Lautasta jää ryhmämme lisäksi pois vain kourallinen muita matkustajia, sillä suuri osa lautan matkustajista on matkalla majakkasaarelle Utöseen. Retkiryhmämme periaatteita kunnioittaen olemme matkanneet sinne, minne luontoturistien enemmistö ei matkusta. Jurmo on noin viisi kilometriä pitkä saari Saaristomerellä Korppoossa Paraisten kaupungissa. Saaren kalastajakylässä on alle kymmenen vakituista asukasta, mutta saarella on myös vuokramökkejä ja lintuasema. Meidän ryhmällämme on mukana teltat. Rantakallioilla astellessamme yksi Saaristomeren kansallispuiston arvokkaimmista helmistä verhoutuu silmiemme edessä sumuverhoon. Olen lumoutunut kalastajasataman kauneudesta.

jurmo_kivet

Jurmossa ollessa ympärille laskeutuu hiljaisuus, jota taustoittaa meren tasainen kohina. Saaren elämän rytmi on samaan aikaan verkkainen ja kuitenkin täynnä kiivasta taistelua selviytymisestä. Kevääseen taittuva saaristosää on täynnä yllätyksiä. Yhtenä aamuna on niin sakea sumu, että huonon näkyvyyden vuoksi innokkaimmatkin lintuharrastajat palaavat telttaan nukkumaan aamupäivän ajaksi. Toisena aamuna tuuli taas yltyy 13:een metriä sekunnissa. Joinain päivinä aurinko paistaa niin kirkkaasti, että ilma väreilee ja poskipäät palavat. Yhtenä iltana sataa vettä, mutta onneksi sama ilta on saunailta. Jatkuvasta tuulenmyräkästä saunan lämpöön astuminen tuntuu taivaalliselta.

jurmo_harrastajatSaaren maasto on käsittämätön mosaiikki erilaisia ympäristöjä. Juuri kun luulen käsittäväni, millaista ympäristöä saaressa on, saari paljastaakin itsestään jotain uutta. Kivisillä rantavalleilla, kanervanummilla, katajapuskissa, korkeilla kallioilla, mäntymetsässä ja rannan lehdoissa käyskennellessä minusta tuntuu, kuin olisin pudonnut satumaahan, seikkailujen salaperäiselle saarelle. Välillä saari vastaa mielikuviani Australian tai Yhdysvaltojen preerioista, välillä taas kokemuksiani Englannin tai Tanskan nummista. Lukuun ottamatta lapin tunturialueita, saaressa ei näytä yhtään Suomelta, mutta silti siellä oleminen herättää mielessäni Ultra Bran laulut, jotka ovat mielestäni hyvin supisuomalaisia. Nimeän saaren päätien King’s Roadiksi George R.R. Martinin fantasiakirjasarjan Westerosin mantereen päätien mukaan. Siellä kulkiessani olen kuin itsekin yksi kirjojen hahmoista, matkalla toisaalle valtakuntaan.
jurmo_sylatrKun Jurmossa kävelee tähän vuodenaikaan, edessä laakeana avautuvista kanervanummista nousee lentoon kilvoittelevia kiuruja. Rantakalliolla maatessa voi nähdä ja kuulla haahkojen ulputusta ja lokkien sekä meriharakoiden huutoja. Ilahduttavimpia pikkulintuja ovat satamassa pomppivat lähes kesyt punarinnat ja västäräkit. Leiripaikkamme ympäristössä kivillä istuvat usein myös kivitaskut, joiden kivien yhteen hakkaamista muistuttavaa ääntelyä osa retkeläisistä kertoo kuulleensa. Leirimme rannassa käy säännöllisesti isokoskeloita, ristisorsia, kyhmyjoutsen ja punajalkaviklo. Saaren nummilla retkeillessämme havaitsemme myös kekomuurahaisia, kyitä, rantakäärmeen ja nokkosperhosen, mutta kasvimaailman kevät odottaa vielä. Olisi hienoa palata saarelle takaisin siihen aikaan kun kanervat kukkivat.

jurmo_kallioLähtöpäivänä kiipeämme vielä kerran saaren korkeimmalle kalliolle, Högbergetille. Saari on käynyt jo tutuksi, kotoisaksi. Istumme kaikki hiljaa omilla tahoillamme ja katsomme maisemia. Haikein mielin seuraan tuttuja kävelyreittejä. Kukin käy mielessään läpi retken huippuhetkiä: sumukaaria; määritettyjä jänkäkurppaa ja pajulintua; lehtoa, jossa satoi puiden oksista jäähileitä; matalalta yli lentäneitä kyhmyjoutsenia ja merihanhia; vappuyön tähtitaivasta.

jurmo_natrix

Jätämme Jurmolle vielä viimeiset hyvästit laivan kannelta auringon paistaessa. Jurmo hyvästelee meidät olemalla oma itsensä: näyttämällä vielä viimeisetkin kulkemattomat polut, käymättömät kalliot. Ja katoamalla sitten salaperäisen merisumuverhon taakse.

*

Täältä olen löytänyt
sadesanat, ropinat
Sanat, kuin
telttojen tuulessa
lepattavat helmat,
niiden sisällä lyövät sydämet,
lämpötaskut

Laulavat kuin
taivaalla poukkoilevat kiurut
ottavat vastaan
kuin merenrantojen
tyhjät kalastajantorpat
rantojen tyrskyt,
haahkojen haikean pulputuksen,
etsinnän

Tämä on paikka,
johon kiteytyvät
Ultra Bran laulut
Paikka, joka verhoutuen sumuun
puhuu aivan kuin se
ei olisi valmis
paljastamaan itsestään kerralla
aivan kaikkea

Teksti: Elina Silkelä
Kuvat: Antti Salovaara