Lepakko (Vespertilionidae-heimo)

Ensimmäiset lepakot heräävät keskimäärin huhtikuussa. Keväällä lepakot ovat talvihorroksen jälkeen nälkäisiä, ja esimerkiksi pohjanlepakot saattavat joskus saalistaa päiväsaikaankin. Lepakkolajimme viihtyvät monenlaisissa ympäristöissä, jos vain ravintoa ja sopivia päiväpiiloja riittää. Öisin runsaat hyönteismäärät houkuttelevat nahkasiipiä esimerkiksi järvien rannoille. Keväällä lepakot saalistavat muun muassa aikuisena talvehtivia tai keväällä kuoriutuvia yöperhosia, kuten yökkösiä, mittareita ja kehrääjiä.

Lepakot suunnistavat ultraäänien avulla. Taitavasti puikkelehtivien lepakoiden lentoa katsellessa on hauska ihastella sitä, että nahkasiivet muodostavat käsityksen ympäristöstään äänimaailman perusteella. Ihmiskorvan kuuloalueen ylittävät kaikuluotausäänet heijastuvat esteistä, ja näistä kaiuista lepakko saa tarkkapiirteisen kuvan ympärillä olevista asioista, niin puista kuin saalishyönteisistäkin. Lepakot eivät silti ole sokeita, kuten joskus luullaan. Kaikuluotaus on hankalaa avoimilla alueilla, ja monet  lepakot häviävät, jos maisemaa avarretaan liikaa.

Suomesta on havaittu 13 lepakkolajia. Yleisesti tavataan viittä eri lajia. Yleisin ja laajimmalle levinnyt on pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni), jonka voi tavata koko maassa. Aivan järven pinnassa kiitävä lepakko on puolestaan todennäköisesti vesisiippa (Myotis daubentonii). Kevätseurantaa varten lepakon lajia ei kuitenkaan tarvitse tunnistaa, vaan havainto liikkeellä olevasta lepakosta riittää.

Tarkempaa tietoa lajeista ja ohjeita lepakkoharrastukseen löydät Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen sivuilta.