Kevätseurannan arktinen avaus

20140316_1112-29_005

Ensimmäisenä Kevätseurantaviikonloppuna 15.-16.3. järjestettiin myös Luonto-Liiton Talvipäivät. Muutaman vuoden tauon jälkeen henkiin herätelty perinteikäs tapahtuma kokosi yhteen kymmenittäin luontoliittolaisia kaikkialta Suomesta. Talvipäivät pidettiin tällä kertaa Uudenmaan piirin kotikonnuilla Helsingin Meriharjussa.

Talvipäivät niistä totisesti tulikin, sillä edellisviikon lämmin kevätsää vaihtui viikonlopun saapuessa kuin taikaiskusta takatalveen. Reippaita nuoria ei kolea sää lannistanut, vaan Uutelan luonnonsuojelu- ja ulkoilualueen kauniit rantamaisemat houkuttelivan porukan Kevätseurantaretkelle Uudenmaan piirin retkiryhmäläisten johdolla.

Kuljimme hämyisten havumetsien ja Särkkäniemen laguunien ohi rantakallioille. Muutamaa telkkää lukuun ottamatta meri vaikutti lähes autiolta. Erään kevään merkin saattoi kuitenkin havaita: jäät olivat lähteneet edellisviikolla, talvi piti otteessaan enää suojaisimpia lahtia. Jokunen yksinäinen jäälautta ajelehti orpona Särkkäniemen edustalla.

Yhtäkkiä yläpuoleltamme kuului tuttu rääkäisy: naurulokki! Sehän on yksi Kevätseurantalajeista! Tyytyväisinä edes yhteen Kevätseurantahavaintoon jätimme viimaisen rannikon ja sukelsimme takaisin havumetsän suojiin.

20140316_1113-48_019

Paluumatkalla jyhkeiden kuusien takaa pärähti lentoon kanalintu, jonka veikattiin pienen koon perusteella olevan pyy. Myös metsätyyppi sopii havaintoon, sillä pyy viihtyy nimenomaan tiheissä kuusivaltaisissa metsissä.

Muualta Suomesta paikalle saapuneet taisivat hieman hämmentyä Helsingin luonnon monimuotoisuudesta. Näin upeita metsiä ja merenrantoja ei ihan joka paikasta löydykään. Uutela on mainio kohde Kevätseurantaretkille myös tulevina viikonloppuina!

20140316_1145-44_050

Teksti ja kuvat: Teemu Saloriutta / Luonnonvalo.net