Kun siilit heräävät huhti-toukokuun vaihteessa, ne aloittavat kevään kiimalla. Naaraat tulevat tiineiksi ja synnyttävät poikaset kesäkuun puolenvälin jälkeen, yleensä juhannuksen tienoilla. Sen jälkeen alkaa imetys ja n. 4-5 viikon kuluttua poikasten vieroitus. Valitettavasti urokset eivät osallistu poikasten hoitoon. Niiden energia kuluu lähinnä uusien naaraiden valloittamiseen ja kilpailijoiden karkottamiseen mielitiettyjen luota. Rankkaa on se! Naaraat ovat varsin heikossa kunnossa ja tarvitsevat kipeästi ravintoa, kun vihdoin saavat aikaa itselleen. Niinpä ruokintapaikoilla nähdäänkin syksyisin eniten naaraita. Ne viipyvät siellä niin myöhään kuin mahdollista. Jos loka-marraskuu on lämmin, naaraat ovat yhä paikalla, jos tarjoilua vain riittää. Luonnosta ne eivät enää tässä vaiheessa löydä ravintoa: toukat ja kuoriaiset ovat nekin vetäytyneet talvilevolle. Siilien ruokinta erityisesti syksyllä on tarpeen.
Siilit vetäytyvät talvihorrospesiinsä elo-marraskuussa. Hyvin itsensä ruualla täyttäneet urokset saattavat aloittaa horrospesän valmistelun jo elokuun puolessa välissä ja kuun loppupuolella sään yhä viilentyessä ne ovat jo vetäytyneet pesään torkuskelemaan ennen varsinaisen horroksen alkamista.
Moni siilin ystävä tuntee huolta siilin puolesta, kun pakkaset paukkuvat ja kinokset kasvavat. Silloin meillä ihmisillä on monesti hankala olla. On hyvä tietää, että kun kinokset peittävät siilin pesän, pakkanenkin saa ylittää kaikin mokomin 30 astetta, sillä siilin pesän lämpömittari on nollan kieppeillä. Siili-ystävämme siis köllöttää lämpimässä kuivien lehtien ja sammalten keskellä kuin entisen mummon kaalipata heinällä vuoratussa laatikossa. Huolet siilin elämässä saapuvat vasta sateen muodossa.
Viime vuosi oli Ilmatieteen laitoksen mukaan hieman normaalia lämpimämpi, erityisesti joulukuu. Vesisadetta riitti ja lumikinoksia sai odotella. Siilien pesät kastuivat. Se oli pitkä, pimeä kausi myös siilille. Vihdoin satoi lunta ja alkoi pakastaa. Tänä talvena siili ei heräillyt kesken horrostaan, kuten monina muina talvina. Kun säät vaihtelevat rajusti ja sateet sulattavat lumen useampaan kertaan pesien päältä, se on hengenvaarallista siilille. Kun lumi sulaa pesän päältä, lämpö herättää siilin, sillä se luulee kevään tulleen. Se aloittaa horroksesta heräämisen, joka vaatii tuntikausia ja kuluttaa runsaasti energiaa. Siilin ruskean rasvan kerros ohenee, se, jota se on lyhyenä hereillä olo aikanaan yrittänyt epätoivoisesti kartuttaa. Eikä energiaa voi saada puuttuvan tilalle, sillä siilin ravintoeläimet eivät ole vielä heränneet, ne heräävät samoihin aikoihin kuin siilikin.
Ilmastonmuutoksesta on hankala etsiä hyviä puolia, sillä lämmin ilmasto tuo mukanaan enemmän ongelmia kuin ongelmanratkaisuja. Yksi hyvä puoli voisi kuitenkin olla siilin leviäminen yhä pohjoisemmaksi, aina ohi Tornion.
Ilmastonmuutoksen myötä monet uudet tuhohyönteisetkin leviävät Suomeen. Siilin elämäntehtävä on syödä toukkia ja hyönteisiä. Aikuinen siili syö n. 70 g hyönteisiä vuorokaudessa, imettävä naaras jopa tupla-annoksen. Jos lasketaan, että siili olisi hereillä vain toukokuusta syyskuuhun eli 153 päivää, se söisi yli 10,7 kiloa hyönteisiä, naaras siis yli 21,4 kiloa. Tämän lisäksi se aterioi ihmisasumusten lähistöltä myös rotan- ja hiirenpoikasia. Voimme etsiä eläinlajeista hyötyjä ihmiselle ja siili on siitä hyödyllisimmästä päästä. Mutta hyötykään ei ole niin tärkeää kuin ilo, jota kulttuurimaisemassa touhukkaasti taivaltava piikkipallo tuottaa. Se on suomalaisen symboli: ahkera ja omia teitään kulkeva.
Teksti: Tuula Nyström
Kuvat: Tiina Kinnunen