Hyönteisten kevät

Pienet mönkijät ja lentäjät jäävät usein näyttävämpien kevätlajien jalkoihin. Hyönteismaailmasta Kevätseurannassa tarkkaillaan vuosittain 6 eri lajia ja tänä vuonna teemalajina veriludetta. Tutustutaan hieman tarkemmin hyönteisten kevääseen!

Hyönteiset talvehtivat eri kehitysvaiheissa. Onko kyseessä muna- , toukka- , kotelo- vai aikuisvaihe, vaikuttaa hyönteisen keväiseen heräämiseen. Osa hyönteisistä viettää talven levossa, osa möngertää talven läpi hangen alla.

Nokkos- ja sitruunaperhonen talvehtii aikuisina ja lähtevät lentoon ilmojen lämmennettyä. Ensimmäiset havainnot nokkosperhosista saattaa saapua Kevätseurantaan jo helmikuussa, kun piharakennuksissa talvehtivat perhoset heräilevät ennenaikaisesti.

Kuva: Teemu Saloriutta

Samoihin aikoihin ensimmäisten perhosten kanssa heräilevät myös kekomuurahaiset. Tänä vuonna ensihavainnot saapuivat helmi-maaliskuun vaihteessa eteläisestä Suomesta, pohjoisesta huhtikuun alkupuolella.

Seitsenpistepirkko eli leppäkerttu talvehtii myös aikuisena, joten ensimmäiset hyönteiset voi havaita jo aikaisin. Seitsenpistepirkko pysyy kuitenkin kohtalaisen harvalukuisena läpi kevään ja runsastuu vasta muninnan ja kuoriutumisen jälkeen kesällä Kevätseurannan päättyttyä.

Kuva: Antti Salovaara
Yksi vuoden teemalajeista on verilude

Verilude on monelle tuntematon kaveri. Suomen lajitietokeskukseen kerätystä havaintoaineistostakin löytyy vain noin 680 osumaa. Tänä vuonna Kevätseurantaan on saapunut vain kourallinen havaintoja toukokuulta. Laji on kuitenkin vakiintunut ja elinvoimainen, ja nyt loppukeväästä kesän kynnyksellä on mitä mainioin veriluteiden bongausaika!

Kuva: Petro Pynnönen