Kevätkävelyllä Espoon keskuspuistossa

Lähiviikkojen lämmin ja aurinkoinen sää on hellinyt suomalaisia ympäri maan. Nyt on ollut erinomaiset puitteet erilaisille isommille tai pienemmille kevätretkille, joko lähiluontoon tai kauemmalle luontokohteelle. Itse kävin eilen vierailulla kotikonnuillani Espoossa ja Espoon kauniissa keskuspuistossa. Kevät on jo pitkällä ja oikeastaan taittunut kesäksi.

Koivunlehtiä, satakieliä ja haarapääskyjä

Kevät on vihdoin täällä! Sen tuntee joka solullaan. Valon määrä on valtava, lämpötilat kohoavat päivisin kutkuttavan lämpimiin lukemiin, maa vihertää ja mikä parasta, linnut laulavat herkeämättä. Kyllä nyt kelpaa olla täällä pohjoisilla leveyspiireillä, kun meitä hemmotellaan oikein olan takaa lämmöllä ja valolla. Asun Helsingin Arabianrannassa, joten nämä maastot ovat minulle tutuimpia ja täällä liikun enitenContinue reading ”Koivunlehtiä, satakieliä ja haarapääskyjä”

Luonto-Liiton Pohjanmaan piirin kevätretkitunnelmia

Vaasassa on pidetty kahtena viime keväänä kevätseurantaretkiä Luonto-Liiton Pohjanmaan piirin järjestämänä. Tänä keväänä retkiä järjestettiin kaksi, joista ensimmäinen oli lauantaina 30.3. Hovioikeuden metsässä. Kevät oli ekalla retkellä vasta aluillaan. Hanki kantoi hyvin, mutta kevään havaintoja ei ollut vielä nähtävissä paljonkaan. Me lintuekspertit yritimme tunnistaa lintujen ääniä lintuäänikirjan kanssa. Kirjan lintujen äänien perusteella luulemme bonganneemme ehkäContinue reading ”Luonto-Liiton Pohjanmaan piirin kevätretkitunnelmia”