Aprillia

Kukapa ei rakastaisi sadetta, tuulta ja pimeitä iltoja? Syystunnelmaan virittäydytään pian Luonto-Liiton Syysseurannan avulla! Syysseurannassa seurataan kasvi- ja eläinlajien häviämistä maisemasta. Mukaan on otettu helposti tunnistettavia lajeja, joista osa lähtee Suomesta jo kesäkuussa. Esimerkiksi Kevätseurannastakin tutun töyhtöhyypän syysmuutto alkaa jo touko-kesäkuun vaihteessa. Näin syksyn odotuksen voi aloittaa mahdollisimman varhain.

Kevätseurannan satoa

Kevätseuranta -kampanja on nyt saatu tältä vuodelta päätökseen. Pääpiirteittäin kevät eteni melko normaalisti. Ei ole ollenkaan tavatonta, että kevät on maaliskuussa myöhässä. Tänä vuonna saimme odottaa kevättä noin pari viikkoa myöhässä. Paluumuuttajalinnut olivat pari kolme viikkoa myöhässä, mutta kun ne lopulta saapuivat ne rynnistivät tänne päivittäin suurina parvina.

Kevätkävelyllä Espoon keskuspuistossa

Lähiviikkojen lämmin ja aurinkoinen sää on hellinyt suomalaisia ympäri maan. Nyt on ollut erinomaiset puitteet erilaisille isommille tai pienemmille kevätretkille, joko lähiluontoon tai kauemmalle luontokohteelle. Itse kävin eilen vierailulla kotikonnuillani Espoossa ja Espoon kauniissa keskuspuistossa. Kevät on jo pitkällä ja oikeastaan taittunut kesäksi.