Kevättä ilmassa Torronsuolla

20130413_1539-21_065

Luonto-Liiton Uudenmaan piirin retkiryhmä teki 13.–14.4. kevätseurantaretken Torronsuon kansallispuistoon. Retkeläisten tavoitteena oli kuulla teeriä soitimella ja saada uusia havaintoja Luonto-Liiton Kevätseurannassa. Vaikka kevät oli havaittavasti myöhäisemmässä kuin samoihin aikoihin tehdyllä Torronsuon retkellä 2011, tunnelma oli korkealla, ja havaintoja kertyi kuin kertyikin kevätseurantalomakkeelle.

Helsingissä sataa vettä, kun lähden kotoa lauantai-aamuna. Kannan kainalossani metsäsuksia, mutta on vaikea uskoa, että niitä voisi vielä tarvita. Helsingissä maa on paikoin lumeton, vähintään puoliksi lumeton. Kokemus kuitenkin muistuttaa, että maastossa vedenpitävät ja lämminvuoriset talvisaappaat voivat pelastaa päivän, ja perillä tarve osoittautuu todeksi. Muutamia pälviä lukuun ottamatta kauttaaltaan lumisella ja paikoin sohjoisella ja vetisellä suolla ainut oikea kulkupeli on leveät metsäsukset sekä vedenpitävät saappaat.

20130413_1545-32_080Aloitamme retkemme Kiljamon luontotornilta. Ilma on tihkuinen ja harmaa. Huikean tornin laella on pakko nostaa huppu hatun päälle, sillä viima on hyytävä. Sumuisan suon takaa kuuluu kurkien huutelua, mutta muuten luonto on hiljaa. Kaikki ympärillämme odottaa leudompia päiviä ja sateen lakkaamista.

20130413_1400-56_034

Avaralla suolla on mukava hiihtää. Saavumme leiriimme Idänpäänkalliolle hyvissä ajoin ennen iltahämäriä. Mustarastas lurittelee jostain päivän harmauden takaa. Ryhdymme nuotion tekoon. Talitiaiset leikkivät laavua ympäröivissä puissa.

20130413_1956-37_110

Heräämme seuraavana aamuna viiden jälkeen ja kiipeämme lintutornille kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä. Heti kuuden jälkeen kärsivällisyys palkitaan: kuulemme teerien soidinpulputusta. Hetken hakemisen jälkeen linnut saadaan näkyviin myös kaukoputkella.

20130414_0625-57_018

Laskemme havainnoksi kahdeksan teertä sekä yhden korpimetson eli teeren ja metson risteymän. Tarkastelemme putkella, kun koirasteeret uhittelevat keskenään. Havainto katoaa kuitenkin sumun verhon taa, ja ryhmämme päättää siirtyä nuotiolle keittämään aamupuuroa. Keltasirkut laulavat läheisissä puissa.

Retken tärkeimmät kevätseurantahavainnot teemme ryhmämme tehdessä lähtöä leiripaikalta. Olemme jo nostamassa rinkkoja selkään, kun päätämme sittenkin käydä lintutornilla vielä kerran. Hämmästymme, sillä päivä on selkiintynyt ja suolle näkyy hyvin. Pian ohi lentääkin kurki ja laulujoutsenia. Upeiden havaintojen vuoksi oloni on majesteettinen ja hiukan höynäytetty.

20130414_1038-26_069

Hiihdämme takaisin Kiljamolle kurkien huutojen ja yli lentävien joutsenten saattelemina. Joutsenet ovat muuttomatkalla, kuten tavallaan olemme mekin. Tunnen joutsenia kohtaan sympatiaa: toivottavasti ne pärjäävät lumisessa maastossa. Kesken rämeisen metsäsaarekkeen seurueemme pysähtyy läheltä kuuluvan liverryksen johdosta. Sumuisen ja lumisen viikonlopun keskellä on ollut vaikea uskoa, että kevät on jo korvalla. Kuulemme kuitenkin kiurun laulantaa, ja se vakuuttaa meidät kaikki. Kiurun saapumisesta on vanhan kansan viisauden mukaisesti enää kuukausi Suomen kesään.

*

Kevätseurantahavainnot, Torronsuon kansallispuisto 13.-14.4.2013:
Ensimmäinen pälvi
Kurki (H)
Laulujoutsen (R)
Kiuru (H)

*

Keltasirkku laskee kuuteen
Mietin elämäni toimistokäytäviä
kiellettyjä ajatuksia tässä kauneudessa

Niillä käytävillä
eivät pursua suot lumista
ravistele, vetistele
eikä siellä rahkasammaleita
heräile sohjopeitoista

Siellä ovat poissa nämä
sananjalat
Kylmien öiden hiljaiset hetket
unien läpi pulputtavat teeret
onnellisuus, kurjen huudot

Ja majesteettiset joutsenet,
jotka pysäyttävät yhdenkin ajatuksen,
jonka mukaan täällä
ei olisi tarpeeksi,
etteikö tänne kannattaisi palata
aina takaisin

*

Teksti ja runo: Elina Silkelä
Kuvat ja äänitys: Teemu Saloriutta

Lumipeite rakoilee Kymenlaaksossa

rinne

Etelärannikolla kuuluu tavatun useita keväisiä lintulajeja, ja leskenlehdet ovat täplittäneet sulaa maata jo muutaman viikon. Keväänmerkit rajoittuvat vain eteläisimpään Suomeen – tänne Kouvolaan sata kilometriä pohjoisemmas ei kevät ole vielä kunnolla ylettänyt, vaikka Kymenlaakson alueelta on ilmoitettu jo esimerkiksi jokunen leskenlehti-, laulujoutsen- ja kottaraishavainto. Lämpötila on kohonnut viime päivinä säännöllisesti suunnilleen kolmen asteen tienoille, mutta melko lämpimistä päivistä huolimatta yöpakkaset ovat yhä tavallisia.

Ensimmäinen kevätsade alkoi perjantaina sulattaa monin paikoin yli parikymmensenttistä lumikerrosta Kouvolassa. Runsaan auringonpaisteen vuoksi tiet ovat olleet jäättömiä ja kuivia  ainakin viikon verran, ja lämpimillä tiili- ja betoniseinillä kärpäset ovat surranneet ensimmäistä kertaa jo helmikuun lopulla. Auringon lämpö on myös edesauttanut kumpupilvien muodostumista, ja välillä taivas onkin tuonut jo kesän mieleen. Luontonäkymät Kouvolassa ovat kuitenkin yhä lumivoittoiset.

palviViikonloppuna maisema on ollut valkoinen paitsi maan myös taivaan puolesta. Palomäen metsissä vallitsi täysi talvi vielä muutama päivä sitten, mutta sunnuntaina sateiden jälkeen ajattelin, että nyt lumi on varmasti jo ainakin pururadalta sulanut ja varustauduin kumisaappain lähtiessäni etsimään pälvipaikkoja ja muita keväthavaintoja Hinkismäeltä.

Kumisaappaille ei kyllä vielä ollut käyttöä. Luonnonhelmassa lunta on yhä vähintään sen parikymmentä senttimetriä. Vetisiä paikkoja maastossa ei kohdannut. Pajunkissat koristivat pensaikkoa kauniin keväisesti, mutta mitään muita keväänmerkkejä löytääkseen sai kavuta aivan Hinkismäen korkeimmille kohdille. Sieltä mäntyjen juurilta löytyi viimein laajojakin pälvipaikkoja. Nämä lumen alta paljastuneet maaläntit olivat ensimmäiset Kevätseuranta-havaintoni Kouvolasta!

Teksti: Mirelle Aalto
Kuvat: Joonatan Kutilainen

 

Missä kevät luuraa?

Viime viikkojen sää on ollut poikkeuksellisen kylmä vuodenaikaan nähden. Etelä-Suomessa on päivisin saatu nauttia auringon paisteesta, joka on osaltaan avittanut lumen sulamisprosessia, mutta pakkasyöt ovat hillinneet käynnistynyttä tapahtumaa. Auringonenergiaa tarvitaan kylmän yön jälkeen huomattavasti enemmän, jotta lumen sulamisprosessi käynnistyisi uudelleen.

Leskenlehti
Leskenlehtiä. Kuva: Olli Vesikko

Ilmatieteen laitos ilmoitti eilen, että terminen kevät alkoi Helsingissä 2.4. eli reilu viikko sitten. Tämä tarkoittaa sitä, että lämpötila on vuorokauden ympäri yli nollan asteen.

”Lintujen kevätmuutto on edelleen myöhässä ja etenee hitaasti. Tällä hetkellä ollaan 2–3 viikkoa jäljessä tavanomaisesta muuttoaikataulusta ja vielä enemmän aikaisen kevään aikataulusta. Aivan lounaisimmassa Suomessa on tällä viikolla nähty parinsadan kiurun ja muutaman kymmenen töyhtöhyypän kerääntymiä. Naurulokkeja on saapunut etelärannikolle, mutta määrät ovat edelleen pieniä. Västäräkkejä on viikon aikana havaittu vain viitisentoista ja kurkia alle 100” kertoo BirdLife Suomi.

Luonto-Liitolle havaintoja on kertynyt myös niukasti. Esimerkiksi laulujoutsenesta havaintoja on tähän päivään mennessä kertynyt 111, kun vastaava luku oli viime vuonna samaan aikaan vajaa 600, kiurusta havaintoja tänä vuonna 17, viime vuonna 110 ja leskenlehdestä tänä vuonna 61, viime vuonna 133. Kevät antaa tänä vuonna selkeästi odotuttaa itseään.

Mistä tämä kaikki sitten johtuu? No, kaiken takana on tietysti sää. Sää on se tekijä joka vaikuttaa kevääseen ratkaisevasti. Kun on kylmää, maassa lumipeite ja vesistöt jäässä, on muuttolinnuille ja kevään ensi kukkijoille liian kylmät ja epäsuotuotuisat oltavat. Vastaavasti kun kun ilma on lämmin, lumet sulavat ja jäät lähtevät ennen aikojaan, pääsevät muuttolinnut tulemaan ja kasvit puskemaan maasta aikaisemmin. Kasvien kasvukausi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on viisi astetta. Muuttolinnut palaavat, kun on tarpeeksi lämmintä. Tämän takiahan ne lähtevät Suomesta pois, tuhansien kilometrien päähän, kun täällä on liian kylmä.

”Suurimpana syynä maaliskuun kylmyyteen on ollut polaaripyörteen heikkeneminen ja arktisen ilmamassan valuminen epätavallisen eteläisille leveysasteille. Tyypillisesti Suomi kuuluu länsivirtausvyöhykkeelle ja matalapaineiden kulkureitille. Nyt heikentyneen polaaripyörteen vyöryttämä kylmä ilmamassa ja Skandinavian länsipuolelle muotoutunut korkeapaine ovat täydellisesti blokanneet kaikki lämpimämmän ilman yritykset ja pakottaneet matalapaineet eteläisemmälle reitille. Tilanne on kuitenkin vähitellen laukeamassa, sillä voimakkaasti lisääntyvä auringonsäteily hajoittaa polaaripyörrettä päivä päivältä pienemmäksi, kunnes sen merkitys meidän säätilaan on kohta merkityksetön” selventää meteorologi Markus Mäntykangas Helsingin Sanomien blogi -kirjoituksessaan.

Tilanne on kohta laukeamassa ja auringonsäteily hajottaa polaaripyörrettä ja kohta sen vaikutus on merkityksetön, kuulostaa lupaavalta. Ensi viikoksi onkin luvassa lämpenevää säätä. Josko muuttolinnut sitten tulevat kaikki rytinällä tänne ja aloittavat vihdoin laulukonserttinsa.

Kuva 1
Kuvakaappaus Suomen Lontoon Suurlähetystön Facebook-sivulta.

Lopuksi vielä kevennyksenä Suomen Lontoon Suurlähetystöön saapunut kirje maaliskuun lopulta. Muuan brittiherra hermostui paikallisesta säätilasta ja oli lukenut lehdestä, että kylmä säärintama Isoon-Britanniaan saapuu Suomen suunnalta. Hän kirjoitti kirjeen Suomen suurlähetystöön ja pyysi Suomea lopettamaan tämmöisen epäystävällisen toiminnan pikimmiten. Hän valitteli kylmän sään estävän häntä puutarhanhoidossa ja tietävän lisäkuluja lämpölaskuissa!

Kenelle voi lähettää pyynnön keväästä?

Jenni