Alkukevään huumaa

Kuluneen talven aikana käytiin läpi laaja tunneskaala. Aluksi synkkyys ja pimeys tuntui musertavalta, eikä täällä Etelä-Suomessa lumesta ollut tietoakaan. Hieman jo jännitti, mennäänkö samalla kaavalla kuin vuosi sitten. Vuoden vaihduttua tunnelma kuitenkin muuttui täysin, kun päivät alkoivat hitaasti pidentyä ja saatiinhan tänne aimo annos luntakin! Valoa heijastavat kinokset ja aurinkoiset talvipäivät saivat väen liikkeelle ja ulos luontoon. Nyt kinokset sulavat hiljalleen ja onhan jo aikakin. Ensimmäinen kevätkuukausi ja Kevätseuranta pärähti nimittäin käyntiin!

Pajunkukintaa edeltävät pajunkissat kertovat, että kevät on lähellä! Kuva: Riina Pippuri

Kevät merkitsee monille ihmisille eri asioita – uuden alkua, luonnon heräämistä, kevyempää vaatetusta, kevätsiivousta. Kevään ensimmäiset merkit tuovat odotusta ja intoa tulevasta. Minun kevääni kuulostaa ainakin lumien sulavesien lorinalta viemäreissä ja tiaisten sirkutukselta ikkunan takana. Lumen alta paljastuu pilkahdus vihreää sammalta ja ehkä jo ensimmäinen leskenlehtikin uhmaa viileää ilmaa.

Pienet keltaiset leskenlehdet värittävät talven jäljiltä kuihtunutta maisemaa. Kuva: Riina Pippuri

Odotamme jo innolla, mitä kaikkea tuleva kevät tuokaan mukanaan. Kevään mittaan pidämme teidät ajan tasalla kevään etenemisestä eri puolilla Suomea, kerromme tarkemmin tämän vuoden teemasta ja teemalajeista ja jaamme retkivinkkejä sekä -tarinoita. Haluamme erityisesti nostaa esille Kevätseurannan tekijät – teidät rakkaat osallistujat! Jos sinulla on jaettavana jokin hieno kevättarina tai -kuva, lähetä se meille sähköpostitse kevatseuranta@luontoliitto.fi.

Kevätterveisin,

Ilona Tuovinen

Terve kaikille! Meikäläinen työskentelee Luonto-Liitolla tämän kevään Kevätseuranta-kampanjan parissa. Opiskelen Helsingin yliopistossa luonnonmaantiedettä ja erityisesti minua kiinnostavat metsäympäristöjen toiminta sekä elinympäristöjen monimuotoisuus ja uhanalaistuminen. Vapaa-ajalla liikun paljon luonnossa, retkeilen ja tutkailen ympärillä kuhisevaa elämää!