Virran viemää Vekaruskoskella

Viime lauantaina 20.5. vietettiin paitsi kevään toiseksi viimeistä Kevätseuranta-viikonloppua, myös Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Luonnon päivää Villiinny keväästä. Itse sain tilaisuuden viettää Luonnon päivää Suomen parhaimmassa luonnossa, Joensuun Tuupovaaran upealla Vekaruskosken ulkoilualueella.

 

Vekaruskoski on suosittu ulkoilualue, jonka ydinosa on rauhoitettu. Vekarus on erityisesti kalastajien suosiossa. Kalastus näkyy alueen ympäri kiertävän noin 3 km luontopolun luontotauluissa, jotka kertovat mm. harjuksesta, hauesta ja virtavesien pieneliöstöstä. Itse en esimerkiksi tiennyt, että hauki siirtyy syömään kalaravintoa jo alle 10 cm kokoisena, ja että hauet syövät myös lajitovereitaan!

Koskien rannoilla kulkeva luontopolku on lyhyydestään huolimatta vaikuttava. Matkan varrelle mahtuu kaksi yöpymiseen houkuttelevaa laavua, sekä upeita vanhoja männikköjä. Retkestä tekee entistä jännittävämmän kosken yli ulottuva heiluva riippusilta. Kohde on täydellinen esimerkiksi lapsiryhmille. Parkkipaikalta tullessa puusillan toiselle puolella olevalle kodalle on esteetön pääsy. Vekaruskosken luontopolku on osa 35 km mittaista Paimenpojan polkua, joka ulottuu Tuupovaarasta Hoilolaan.





Vekaruskoski on suosittu kalastuspaikka.

Luontopolun varrella on upeita aihkimäntyjä.

Riippusilta tekee kosken ylityksestä jännittävää.


Pohjois-Karjalassa kevät on saapunut tänä vuonna verkkaisesti, eikä edes toukokuun puolivälin jälkeen voinut sanoa, että retkellä olisi varsinaisesti villiinnytty keväästä. Puut olivat lehdettömiä, eikä kosken rannassa näkynyt edes kukkivia pajuja. Olin jo edellisen viikon aikana bussikyydeilläni katsellut metsänlaitoja ja ajatellut, että ainut kevätvihreä maisemassa näyttää olevan laikuttain kukkivat pajut. Automatkalla Vekaruskoskelle ojat kukkivat leskenlehtiä, mutta koskirannassa niitä ei näkynyt.

Retkellä oli kuitenkin kaksi näkyvää kevätmerkkiä. Ensinnäkin rantasipit olivat saapuneet pesimäseuduilleen. Ajattelin: mikä taivaallinen pesimäpaikka näillä linnuilla, kylläpä ovat löytäneet upean kodin itselleen. Rantasipien ilon saattoi aistia kiihkeästä helinästä ja lentelystä koskivesien yllä. Toinen kevään merkki paljastui, kun istuskelin omaksi suosikiksi jääneellä Myllykosken laavulla laittamassa nuotiota: hyttysethän ne lentelivät nuotiontekijän kaverina! Itse asiassa kolmaskin merkki tuli vastaan polulla kävellessä. Yksinäinen kimalainen lenteli vastaan koskirannassa. Mietin, että mistäköhän asti kimalaisparka joutuu mesiravintonsa etsimään?


Myllykosken laavu houkuttelee minua palaamaan alueelle yöpymään joku päivä uudestaan.


Vaikka Vekaruskosken ydinalue on rauhoitettu, metsätalouden paineet näkyvät heti rauhoitusalueen ulkopuolella. Paikoin luontopolun upeiden puiden takaa näkyy hakatun alueen tilalle kasvanut vesakko. Hienointa alueella ovat kosket. Minusta on huumaavan hienoa katsoa koskien kuohua ja hukuttaa omat aistit ääneen ja tyrskyjen pyörteisiin. Toisaalta koskien välimaastossa kävellessä hiljentyvän veden hiljaisuus korostuu korvissa. Luonnon äänissä on jotain hyvin rauhoittavaa, olivat ne sitten kiivaita tai huomaamattomia. Lintumaailmasta keväisen Vekaruskosken rantasipit ja hippiäiset erottuivat korvissani tunnistukseen asti.


Vekaruskosken luontopolun varrella on kolme koskea: Vekaruskoski, Kalliokoski ja Myllykoski.

Kosken rannalla kuului myös kevätpuron solinaa.

Vaikka lauantai oli  Vekaruksella vielä kevään kannalta odottavainen, vuorokausi myöhemmin kotipaikallani Liperissä kevät tuntui jo suorastaan kuohuvan lämpöaallon tuomana ylitse. Yhtäkkiä koivu avasi lehtiään, pajun kukinnot alkoivat väistyä lehtivihreän tieltä, voikukkien lehdet ja kukat työntyivät maasta ja maanantaina katsoin bussin ikkunasta kolmea lentävää pääskystä. Valkovuokkojen kukinta on täällä myös parhaillaan.


Koivujen silmut lähtivät avautumaan yhdessä yössä.

Kevätseurannan harrastamisessa antoisinta on, että huomaa asioita, joihin ei ehkä muuten tulisi kiinnittäneeksi huomiota. Mietin miten monta kevättä olen kulkenut ajatuksissani. Nykyisin huomaan ympärillä tapahtuvia muutoksia ja nautin niistä. Luontoharrastus on yksi parhaista tavoista rauhoittua olemaan läsnä tässä hetkessä.


Teksti ja kuvat: Elina Silkelä