Teema 2021: Joutomaat

Kevätseurannalla on vuosittain vaihtuva teema. Tänä keväänä seuraamme tuttujen vakiolajien lisäksi joutomaan lajeja. Joutavalta näyttävä alue voi näet olla täynnä elämää.

Joutomaa on joutavaa vain ihmisen näkökulmasta. Alue, jonka ihmiset ovat unohtaneet, ei varmasti jää tyhjäksi. Elämä leviää sinne, missä sillä on tilaa menestyä.

Itse termi, joutomaa, taipuu moneen. Me ymmärrämme sen laajasti, emmekä viittaa mihinkään viralliseen luokitukseen. Joutomaa voi siis tarkoittaa hiekan ja ruosteen kirjoman teollisuusalueen reunamaita, suunnittelematta jäänyttä kaupunkiplänttiä, vaikuttavaa jättömaa-aluetta, taajaman tienpiennarta tai maatalouskäytöstä poistunutta, ihmisen näkökulmasta villiintynyttä luontoa.

Tolstoin onnettomia perheitä mukaillen, kukin joutomaa on monimuotoinen omalla tavallaan. Siksi joutomaat ovat yllätyksellisiä.

Esimerkiksi kasvilajisto on usein sekoitus alueelle luontaisesti levinneitä ja ihmisen mukana tulleita lajeja. Kukin joutomaa onkin ainutlaatuinen yhdistelmä ihmisvaikutusta ja monimuotoisen elämän kykyä menestyä.

Joutomaat ovat paitsi kiehtovia ja omaperäisiä retkikohteita, myös monelle lajille tärkeitä elinympäristöjä. Pienikin piennarniitty, ruderaatti tai paahteisena pysyvä keto voi ylläpitää monipuolista kasvi- ja hyönteislajistoa, jolle ei löydy korvaavaa elinympäristöä lähimainkaan. Joutomaalla viihtyy myös moni lintu, matelija ja nisäkäs.

Hyvinvoivia joutomaita on varjeltava rakentamiselta. Mukavalta kuulostava maisemointikin voi uhata arvokasta lajistoa. Suojelu on kuitenkin erityisen hankalaa, koska harva ymmärtää alueiden merkityksen. Siksi valitsimme joutomaat tämän vuoden Kevätseurannan teemaksi.

Haluamme pitää joutomaiden asiaa esillä kevättalvesta kesän kynnykselle. Toivomme, että mahdollisimman moni retkeilee joutomailla, ymmärtää niiden arvon ja ilmoittaa havaintonsa. 

Teemalajit

Valitsimme viisi verrattain yleistä teemalajia, jotka kuvaavat joutomaalajiston eri puolia.

Pajut huokuvat kevättä. Ihmiset ilahtuvat pajunkissoista, mutta niiden jälkeen puhkeavat kukinnot ovat pölyttäjien elinehto. Joutomaan laidalla kasvava raita pelastaa monen kimalaisen hengen. Siksi pajun kukinta on yksi teemalajeistamme. Lue tästä linkistä tarkemmin!

Harva tietää, että Suomesta on tavattu yli 500 lajia luteita. Lämpimien ja verrattain avoimina pysyvien joutomaiden helmi on kookas, punamustalla värityksellään säväyttävä verilude. Se talvehtii aikuisena ja lähtee liikkeelle ilmojen lämmetessä. Lue lisää veriluteesta tästä linkistä.

Kaikki kaunis ei ole toivottua. Etelänruttojuuri kukkii näyttävästi, mutta myöhemmin kesällä sen suuret lehdet tukahduttavat muita. Kyseessä on vieraslaji, josta voit lukea lisää tästä linkistä.

Sisilisko on karaistunut lisko, joka selviää Suomen talvesta, kunhan löytää sopivan talvehtimispaikan. Joutomaa kivi- ja risukasoineen on sille erinomainen elinympäristö, joka tarjoaa ravintoa ja piilopaikkoja. Kunhan kevät alkaa lämmittää, sisiliskon voi löytää paistattelemasta vaikka lautakasan päältä. Voit lukea tästä linkistä lisää.

Joutomaa ei vaimene talvellakaan, kun siemensyöjälinnut ruokailevat rikkakasveiksi haukutuilla talventörröttäjillä. Kevään tullen joutomaat kukoistavat. Moni avomaan lintu pesii mielellään joutomailla, ja otimme niistä teemalajiksi kauniin kivitaskun. Voit lukea lajista tarkemmin tästä linkistä.

Havainnot tekevät kevään

Pyydämme havaintoja kaikista teemalajeista, mutta joutomaaretkeltä löytyy myös moni Kevätseurannan vakiolajeista. Veriluteen vierellä voi olla samaa voimakasta väritystä toistava seitsenpistepirkko. Kivitasku voi saada seurakseen muuttomatkalla pysähtyneen kiurun tai pesimään tulleen västäräkin. Leskenlehti kukoistaa melkein missä vain.

Kevätretkeily kannattaa aina, suuntasit sitten joutomaalle tai järven rantaan. Me haluamme jälleen kerran piirtää kuvan koko Suomen keväästä keräämällä sekä ensihavaintoja että kahden viikon välein Kevätseuranta-viikonloppujen havaintoja.

Jokainen havainto on toivottu, tärkeä ja arvokas. Lähde mukaan seuraamaan kevättä 2021 ja ilmoita havaintosi!

Luontorikasta kevättä toivottaen

Luonto-Liitto