Teema 2015

Urbaani kevät

Kuva: Antti Salovaara
Kuva: Antti Salovaara

Kevät ei piilottele ihmisten ulottumattomissa, vaan saapuu yhtä lailla mökkijärven rantaan kuin kauppakeskuksen parkkipaikallekin. Hyviä havaintoja voi tehdä melkein missä tahansa, eivätkä kaikki kevään merkitkään ole ihmistoiminnasta riippumattomia.

Tämän vuoden Kevätseurannan teemana on urbaani kevät. Joka vuosi toistuvien vakiolajien lisäksi seuraamme viittä rakennetusta ympäristöstä löytyvää teemalajia, ja kutsumme kaikki suomalaiset mukaan havainnoimaan. Tällä kertaa laulujoutsen ja lakaisukone mahtuvat kiltisti samalle lomakkeelle.

Teemalajit tutuksi

Kaupunkipuiston pensaikosta tulvii hämmästyttävää tiksutusta. Hämärän tullen lähimetsiköstä kumpuaa hauraankaunista, keskeytymätöntä laulua. Punarinta on palannut ja ilahduttaa vilkkaalla seurallaan vielä pitkälle syksyyn. Muutama yrittää talvehtiakin, mutta Kevätseurannassa olemme kiinnostuneita vain paluumuuttajista.

Rikkaruohoksikin koettu voikukka menee huhujen mukaan joiltain kaupunkilaisilta leskenlehden kanssa sekaisin, ainakin puheessa. No, kysehän ei itse asiassa olekaan vain yhdestä lajista, vaan tarkalleen ottaen Suomen voikukat muodostavat satojen lajien ryhmän. Eikä se kuuluisa erkkikään taida niitä toisistaan erottaa. Meille riittää se, että tämän urbaaninkin valopilkun kukinta huomataan, kirjataan ja mapitetaan virtuaalisesti tietokantaamme.

Puutarhakasvien havainnointi on luonnonharrastusmielessä lähes hipster-touhua, mutta kyllä krookukset ovat kevään merkki siinä missä muutkin. Nämä alkukevään värittäjät on aika helppo oppia tuntemaan, mutta kuinkahan pohjoisesta saamme niistä havaintoja?

Lakaisukone. Mikäpä henkisi enemmän herkkyyttä ja luonnonrauhaa? Vaikka estetiikasta voi olla montaa mieltä, on hiekoitushiekan häviäminen aikamoinen kevättunteen nostattaja.

Tötterö kourassa on hyvä olla, nautti sitten maitotuotetta tai tofujädeä. Jäätelönsyöjä kömpii hämärästä kolostaan ilmojen lämmetessä, joten laittakaa ruksi lomakkeelle ja siirtykää kioskille jonon jatkoksi!

Kuva: Teemu Saloriutta
Kuva: Teemu Saloriutta

Lähiluonto kuuluu kaikille

Vaikka mukana on leikkimielisempiäkin lajeja, haluamme myös kiinnittää huomiota siihen, miten ihminen ja muu luonto yhteisen alueensa jakavat. Pienikin lähimetsä voi olla lukemattomien eliölajien koti. Kaupunkipuisto kuhisee elämää tai turruttaa steriiliydellään. Vaatimattoman suon tai joutomaaksi mielletyn niityn kohtalo koskettaa huomattavasti useampaa kuin kaavoittaja aina ymmärtääkään.

Toivomme, että kaikki nauttivat keväästä 2015 – urbaanisti tai vaikka erämaisesti – ja pitävät omalta osaltaan huolta siitä, että kevät kuuluu kaikille tulevaisuudessakin.