Ensimmäisiä Kevätseuranta-havaintoja metsästämässä

Retkikuulumisia Kevätseurannan avausviikonlopulta Turusta Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri avasi Kevätseuranta-kampanjan Turun seudulla viime lauantaina – miten muutenkaan kuin retkeilyn merkeissä. Retkikohteeksi valittiin Friskalanlahti, ja kevätretkille epätyypillisesti liikkeelle lähdettiin vasta illalla auringon tehdessä jo laskua, sillä Kevätseuranta-lajien ohella haluttiin päästä havainnoimaan myös pöllöjen soidinta.

Pöllöpostia

”UU-hu!” Höristän korviani. Kaukaa kuuluu koiran haukuntaa. Jossakin huristaa auto. Kymmenen sekunnin kuluttua kuulen äänen uudestaan. ”UU-hu!” Huuhkajahan se! Kaksiosaisesta soidinäänestä ei voi erehtyä. Tämä kallioisia mänty- ja kuusimetsiä suosiva laji on Euroopan suurin pöllö ja sen äänikin voi tyynenä yönä kantaa neljän kilometrin päähän. Suomen ensimmäinen onnistunut kaupunkipesintä todettiin vuonna 2011 Helsingin keskustassa. SilloinContinue reading ”Pöllöpostia”