Keväinen sienimetsä

Teksti ja kuvat: Elina Silkelä Luonto-­Liiton kevätseurantalomakkeella ei ole yhtään sienilajia, mutta kevät hiipii luontoon myös sienimetsässä. Tyypillisesti keväällä tai alkukesällä ilmeneviä sieniä on itse asiassa monenmonta, googletukseni paljastaa. Itse havahduin keväiseen sienimetsään nähtyäni punamaljakkaita (sarcoscypha austriaca) Kirkkonummen metsissä samoillessani. Punamaljakas on punaisen maljansa vuoksi huomiota herättävä väritäplä vielä harmaassa kevätmaastossa ja sen lisäksi helppoContinue reading ”Keväinen sienimetsä”

Lasten oma retkipäivä

Teksti ja kuvat: Emilia Hämäläinen 12.4. vietettiin ensimmäistä kertaa Suomen lasten metsäretkipäivää. Pääsin päivän kunniaksi metsäretkelle espoolaisen eskariryhmän kanssa. Suunnitelmissa oli lähteä etsimään kevään merkkejä, ja tietenkin päästä myös vähän leikkimäänkin. Keräännyimme retkipäivän aamuna ennen lähtöä päiväkodin pihalle piiriin, ja ryhmän opettaja esitteli minut lapsille. Lapset odottivat hieman jännittynein tunnelmin päivän ohjelmaa. He olivat ehtineet tehdäContinue reading ”Lasten oma retkipäivä”