Jurmon valloittava kevät

Eräänä kauniina huhtikuun lauantaina herään kello 5.00. Aurinko on jo noussut aikoja sitten, linnut laulavat ulkona täyttä häkää ja puolet Jurmon retkiporukasta on ollut saarella jo muutaman päivän. Minä sen sijaan kysyn itseltäni, miksi, miksi herätä näin aikaisin aamulla ja raahautua matkaan, vain päästäkseen saaristoon muutamaksi päivää? Matkaan päästyään sitä usein kuitenkin lakkaa esittämästä itselleenContinue reading ”Jurmon valloittava kevät”

Kevätseurannan arktinen avaus

Ensimmäisenä Kevätseurantaviikonloppuna 15.-16.3. järjestettiin myös Luonto-Liiton Talvipäivät. Muutaman vuoden tauon jälkeen henkiin herätelty perinteikäs tapahtuma kokosi yhteen kymmenittäin luontoliittolaisia kaikkialta Suomesta. Talvipäivät pidettiin tällä kertaa Uudenmaan piirin kotikonnuilla Helsingin Meriharjussa. Talvipäivät niistä totisesti tulikin, sillä edellisviikon lämmin kevätsää vaihtui viikonlopun saapuessa kuin taikaiskusta takatalveen. Reippaita nuoria ei kolea sää lannistanut, vaan Uutelan luonnonsuojelu- ja ulkoilualueenContinue reading ”Kevätseurannan arktinen avaus”