Lasten oma retkipäivä

Teksti ja kuvat: Emilia Hämäläinen 12.4. vietettiin ensimmäistä kertaa Suomen lasten metsäretkipäivää. Pääsin päivän kunniaksi metsäretkelle espoolaisen eskariryhmän kanssa. Suunnitelmissa oli lähteä etsimään kevään merkkejä, ja tietenkin päästä myös vähän leikkimäänkin. Keräännyimme retkipäivän aamuna ennen lähtöä päiväkodin pihalle piiriin, ja ryhmän opettaja esitteli minut lapsille. Lapset odottivat hieman jännittynein tunnelmin päivän ohjelmaa. He olivat ehtineet tehdäContinue reading ”Lasten oma retkipäivä”

Kevätpörriäiset ja nurmilinnut ovat täällä!

Teksti ja kuvat: Milla Aalto Turun seudulla kolmatta Kevätseuranta-viikonloppua vietettiin kerrassaan ihastuttavassa säässä. Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin nuorten Kevätseuranta-retki alkoi sunnuntai-iltapäivänä häikäisevässä auringonpaisteessa, 10 °C lämmössä ja leppeässä tuulessa. Suuntasimme viiden osanottajan retkiporukalla Halistenkoskelta Virnamäen metsiin ja kalliokedoille, Aurajoen rantapoluille ja Ravattulan pelloille kevään merkkejä etsimään.

Kevätseurantaa Korkeasaaressa

Pääsiäinen sujui Kevätseurannassa mukavissa merkeissä. Kevään toinen seurantaviikonloppu ja sopivasti lämmenneet säät houkuttelivat useita ihmisiä ulkoilemaan ja ilmoittamaan havaintojaan. Lisäksi retkeilimme Haltian luonnossa tarkkaillen ensimmäisiä merkkejä kevään saapumisesta, ja pääsiäispäivät sujuivatkin kivasti Korkeasaaren Pääsiäissaari-tapahtumassa lasten kevätseurantaa esitellen.