Kiinnostuin ensi kertaa lintujen toiminnasta muutama vuosi sitten ollessani mökillä Loviisassa kevättalvella. Pihaan oli pystytetty tuttuun tapaan talviruokintapaikka, jonka tapahtumia pääsi helposti tarkkailemaan sisältä mökistä. Huomioni kiinnittyikin jo pian lintulaudalla ja rasvatangoilla vilisevään liikenteeseen. Ensin tunnistin lintujen joukosta vain muutaman tutun lajin, mutta hetken seuraamisen jälkeen oli mielenkiintoni herännyt. Eivät kaikki linnut olleetkaan tuttuja tiaisia, vaan siellähän pörräsi kaikennäköisiä pienempiä ja isompia vierailijoita.
Lintukirja kädessä, ja kiikarit toisessa, tutkin mielenkiinnolla lajikirjoa. Viherpeippo, keltasirkku, närhi, kuusi-, töyhtö- ja hömötiainen – lajeja alkoi kerääntyä nopeasti useampia! Muutaman kerran paikalla pyrähti nopeasti arka punatulkkupariskunta, käpytikan lehahtaessa ensimmäistä kertaa rasvatangolle, olin jo säikähtää. En voinut uskoa, että aivan pihan tuntumassa pörräsi niin paljon erilaisia lintuja.
Tuon viikonlopun jälkeen olin myyty. Sisäinen lintuihmiseni oli heräämässä. Eipä sen jälkeen kauaa mennytkään, kun hankin itselleni oman ensimmäisen lintukirjani, johon päätin merkitä kaikki erilaiset havainnoimani lajit. Kuvaaminen tuli mukaan saadessani lainaan hyvän järjestelmäkameran. Se oli hauskaa puuhaa etenkin ruokintapaikkoja seuratessa. Sadasta räpsystä tuskin monesta taiteellista otosta tuli, mutta joitain lajeja sain kuvattua melko onnistuneesti, osittain vahingossakin.
Lintuinnostukseni sai pian lisää ulottuvuuksia. Seuraavia vaiheita talviruokintapaikkoihin tutustumisen jälkeen oli mm. vesilintuihin tutustuminen. Teinkin seuraavana keväänä useita retkiä meren rannalle ja lintulammille nähdäkseni, millaisia uusia tuttavuuksia sieltä voisi löytyä. Jälleen olin aivan haltioissani, kun eteen tupsahti niin hienoja näkyjä. Ihastuin esimerkiksi silkkiuikkuihin heti ensimmäisellä kerralla, niiden uikutuksessa oli jotain hurmaavan hauskaa. Vielä hauskempaa oli, kun näin myöhemmin samana vuonna silkkiuikun kantavan poikasia selässään!
Noilta retkiltä jäi silkkiuikkujen lisäksi erityisinä tuttavuuksina mieleen mm. lapasorsa ja mustakurkku-uikku. Muitakin lintuja näkyi, kuten telkkiä, isokoskeloita, tukkasotkia, liejukanoja ja tavipariskunta. Lokkien iloiselta kaakatukseltakaan ei voinut välttyä. Alkukeväästä, kun meren jää ei ollut vielä täysin sula, pääsi helposti sulilla paikoilla kuvaamaan lintuja melko läheltäkin. Edelleen kevättalvella kuljen usein kävelylenkillä kotimme läheisen sorsapaikan ohi, ja täytyyhän sitä aina tietysti pysähtyä hetkeksi lintuja moikkaamaan.
Vielä tuon vauhdikkaan lintuharrastuksen alun jälkeenkin, olen jatkanut mielenkiintoa pursuten lintujen tarkkailua. Aina kun liikun luonnossa, en voi olla tarkkailematta ympäristöä siltä varalta, että jotain uutta tulee vastaan. Minulla onkin usein kävelylenkeillä mukana vähintään kiikarit – ihan varmuuden vuoksi. Pidemmille reissuille mukaan lähtee nykyään aina kamera, lintujen kuvaaminen on edelleen mielestäni mukavaa puuhaa.
Etenkin kesälomien reissut ovat tuoneet mukanaan paljon uutta ihmeteltävää. Viime kesänä teimme lomareissun Kainuuseen. Siellä pääsin ihailemaan mm. rantasipien lentopyrähdyksiä järven pinnan tuntumassa, ja näin viikon aikana useasti petolintuja tarkkailemassa ympäristöä korkealla ilmassa. Mökin yli lenteli joka päivä joko kuikka tai kaakkuri ravinnonhakumatkalle, sen verran kaukana se kuitenkin oli, etten saanut siitä täyttä varmuutta. Samalla reissulla näin elämäni ensimmäisen pöllön, suopöllön. Jotain aavemaisen hienoa siinä linnussa tuntui olevan, kun se liisi ääneti järven yli saalis tiukasti kynsissään.
Lintujen havainnointi on parhaimmillaan hurjan hauskaa puuhaa. Luonnossa liikkuessa saattaa välillä vierähtää useampi tuntikin, kun jää haltioissaan seuraamaan jonkun linnun puuhia. Koen, että lintuharrastukseni on vasta alullaan, mutta lyhyeen aikaan on jo mahtunut paljon hienoja kokemuksia, joita en unohda koskaan. Uuden lajituttavuuden tavatessa, saa aina tuntea hieman lapsenomaistakin innostusta, jota on vaikea pidätellä.
Tähän mennessä sykähdyttävimpiä hetkiä lintuharrastuksessani on ollut viimekesäisen suopöllön kohtaamisen rinnalla mm. harmaahaikaran odottamaton ilmestyminen kaislikon suojasta ollessani kävelylenkillä kotiseudullani Helsingissä. Kevät oli vielä sen verran varhainen, että linnun bongasi helposti harvan kaislikon seasta. Ehdin jäädä hetkeksi ihastelemaan lintua, kunnes se lähti jatkamaan matkaansa. Onni oli, että kamerakin oli tällä kertaa mukana!
