Leskiä ja lehtiä – kevät ja keltaiset väritäplät

Teksti ja kuvat: Elina Silkelä

Leskenlehdet ovat vähemmän luontoa tuntevan varma kevään merkki. Esimerkiksi minä itse opin erottamaan leskenlehden kukan ja voikukan (jotka esiintyvät eri aikaan) jo pikkulapsena, vaikka vanhempani eivät erityisemmin harrastaneet luontoa tai kiinnittäneet huomioita eri lajeihin.

Luonnossa käyskentelevä sosiaalitieteilijäluonteeni etsii edelleen keltaisia kevätmerkkejä karkkipaperihämyisen kaupunkiluonnon keskeltä. Tänä vuonna ensimmäisen leskenlehteni bongasin nykyisellä asuinpaikkakunnallani Kirkkonummella pellolta, jonka halki satuin kulkuni oikaisemaan. Tiesin, että havaintoni oli aikaisinta mahdollista ensimmäistä havaintopäivää myöhäisempi, sillä huhtikuun alussa olin jo nähnyt leskenlehtihavaintoja sosiaalisessa mediassa, mm. Kirkkonummea lähellä sijaitsevasta Inkoosta ilmoitettuna. 

leskenlehti1
Tänä vuonna ensimmäinen leskenlehden kevätseurantahavaintoni tuli kirkkonummelaiselta pellolta 5.4.2016.

Kaivoin kasvikirjan hyllystä ja mobiilinetin taskusta, ja päätin perehtyä tähän keväiseen väritäplään hiukan tarkemmin. Miksi lesken lehti, kysyy sosiaalitieteellinen tutkijanääni päässäni, kuka on kuollut?

Kevään kukat ja kesän lehdet

Ylen sivut kertovat leskenlehden nimen johtuvan kukintojen ja lehtien eriaikaisuudesta. Kukka on jo kuollut, kun lehdet vasta kasvavat. Leskenlehti kehittääkin kukintonsa jo edellisenä syksynä. Niin kukinnot ovat valmiita aukeamaan heti ensimmäisten aurinkoisten päivien myötä. Latinankielinen nimi (tussilago farfara) taas viittaa lehtien muinaiseen rohdoskäyttöön: tussis tarkoittaa yskää ja agere poistaa. Leskenlehteä on kansanperinteessä kutsuttu myös nimellä yskärohto. Kasvikirjassa kerrotaan, että leskenlehden kesä-heinäkuisia täysikokoisia lehtiä on käytetty tuoreena tai kuivattuna hengistyselinsairauksia helpottamaan. Lehtiä on muinoin jopa poltettu tupakan tapaan. Sittemmin tutkimukset ovat löytäneet leskenlehdestä myös syöpää aiheuttavia aineksia, joten leskenlehden käyttöä rohtona suositellaan vain tilapäisesti.

Etelän ja pohjoisen leskenlehdet

Kasvikirjani kertoo, ettei leskenlehti ehkä ole kaikille yhtä tuttu kevätmerkki kuin minulle. Kirjan mukaan leskenlehti on Kainuussa ja Oulun Pohjanmaalla vaarantunut, Koillismaalla ja Lapin läänin keskiosassa silmällä pidettävä harvinainen ja Keski-Pohjanmaalla silmällä pidettävä puutteellisesti tunnettu. Lisäksi kirja kertoo, että pohjoisessa leskenlehti viihtyy lähteikköisillä tai jokivarren paikoilla, eikä se siirry ihmisten luomille kasvupaikoille, kuten pihojen ja teiden varsille. Etelässä leskenlehti viihtyy ihmisen kulttuuriympäristöissä.. Etelässä kasvavaa leskenlehteä kuvataan ihmisen seuralaiseksi, joka on ensihavaintopaikassani pellolla hankala rikkaruoho, sillä sillä on syvälle ulottuva vahva juuristo. Leskenlehti kasvaa ja leviää monivuotisen rönsyävän juuristonsa avulla.

leskenlehdet2
Huhtikuun lopulla leskenlehtiä näki jo sankoin joukoin aurinkoa kohti kurottelevina ryppäinä.