Kevätseuranta ei takatalvesta piittaa

pajunkissatVihdoin se alkaa! Ensimmäinen Kevätseuranta-viikonloppu lähtee huomenna käyntiin. Kevätseurantaan onkin ilmoitettu tähän mennessä jo huikeat 200 havaintoa. Saa nähdä, rikotaanko tänä viikonloppuna jo jonkin sortin ennätyksiä. Havainnot viikonlopulta saattavat kuitenkin jäädä hiukan vähemmälle, sillä sääennuste lupaa mahdollista räntää sekä viileämpää ilmaa koko maahan. Ei anneta tämän kuitenkaan lannistaa! Kevään eteneminen kiinnostaa ihmisiä vuodesta toiseen. Kukapa ei piristyisi, kun havaitsee kuolleiden heinien seasta esiin pilkistävän ensimmäisen leskenlehden? Elämän heräämisessä on jotakin taianomaista, joka luo ihmisiin uutta energiaa joka vuosi.

auringonvalo
Auringonvalo heijastui kevätpurosta Viikissä

Kevät on lempivuodenaikani. Rakastan ensimmäisiä lintujen säkeitä, nokkosperhosia ja valkovuokkoja. Rakastan jopa sulia hiekkateitä ja niillä virtaavia pieniä puroja, vaikka niillä kulkeminen kastelisikin kengät ja rapaisi housut. Mikä keväässä tämän tekee? Ehkä sitä on läpi talven tiedostamattaan tehnyt samaa mitä luontokin: sinnitellyt eteenpäin. Odottanut valoa ja lämpöä. Eihän talvi ole meille ihmisille mikään hengenvaarallinen asia, mutta muulle luonnolle talvi on lähinnä asia, jonka läpi täytyy selvitä. Kun kevät sitten vihdoin koittaa, ei riemuaan voi hillitä. Ei siis tukahduteta kevätiloa alkuunsa! Vaikka takatalvea talveksi kutsutaankin, on kevät jo silti lähtenyt käyntiin eikä talvi voi oikeasti tulla takaisin ennen kuin syksyn jälkeen. Haastetta Kevätseurantaan kylmä ilma voi kuitenkin tuoda lisää. Leskenlehdet vetävät kukkansa kiinni ja osa muuttolinnuistakin voi vaihtaa suunnan takaisin etelään. Niin paljon kevätlajeista on kuitenkin jo tullut havaintoja, että varmasti pystyy bongaamaan ainakin muutaman seurattavan lajin viikonlopun aikana, satoi räntää tai ei. Nyt siis kaikki innolla ulos viikonloppuna, muistakaahan merkitä havaintonne ylös! Keväisin terveisin, Varpu Kevätseuranta-vastaava