Kevätseuranta 2015: Urbaani kevät

Kevätseuranta 2015 kutsui erityisesti kaupunkien kaduntallaajat havainnoimaan lähiympäristöä. Teemana oli ”urbaani kevät” ja perinteisten seurantalajien lisäksi havaintoja pyydettiin muun muassa jäätelönsyöjistä ja lakaisukoneista. Nämä urbaanit kevään merkit herättivät hilpeyttä ja ilmoitettujen havaintojen perusteella ne ilmaantuivat Etelä-Suomen katukuvaan varsin varhain.


Kevät otti varaslähdön kompastellen 

Kevät 2015 alkoi varhain. Alkukevät otti aurinkoisen spurtin ja termiseen kevääseen päästiin Länsi- ja Etelä-Suomessa jo helmikuun puolen välin tienoilla. Maalis- ja toukokuussa kevät jatkui kompuroiden ja viileämpien jaksojen jarruttamana. Termiseen kesään päästiin pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta toukokuun lopussa, eli aavistuksen myöhemmin kuin edellisvuonna. Hellerajat eivät rikkoutuneet vielä kevätseurantajaksolla.

Yksittäisiä kevätseurantahavaintoja kertyi kevään 2015 aikana kaikkiaan 11 108. Tämä oli vähemmän kuin edellisvuosina. Vuonna 2014 kevätseurantahavaintoja ilmoitettiin noin 2000 enemmän.


Kukkia ja perhosia maaliskuussa 

Lämmin ja leuto talvi sai hyönteiset liikkeelle varhain. Sitruunaperhoset uskaltautuivat ensimmäisille lennoilleen maaliskuun alussa ja kekomuurahaiset aloittivat aherruksensa heti lumien sulamisen jälkeen. Kimalaisten ensilennot nähtiin Etelä-Suomessa maaliskuun aikana ja pohjoisimpaan Suomeen ne ennättivät toukokuussa. Kevään edetessä kylmemmät säät saivat kuitenkin hyönteiset vetäytymään hetkeksi pois näköpiiristä.

Kevään ensimmäiset kukat värittivät luontoa heti lumien sulettua. Sinnikäs teemalaji krookus ei pelännyt kylmää, vaan näyttäytyi etelässä jo helmikuun puolella. Leskenlehti ilahdutti Etelä-Suomessa jo aikaisin maaliskuussa. Tästä kasvihavaintojen ykkösestä ilmoitettiin liki 600 havaintoa. Varhaiset maaliskuun sinivuokot hämmästyttivät monia retkeilijöitä siellä, mistä lumiraja oli ehtinyt vetäytyä. Ensimmäiset koivujen hiirenkorvat pilkistivät esiin huhtikuun aikana.


Lintujen aaltoileva muutto 

Lintujen kevätmuutto starttasi käyntiin pari viikkoa etuajassa. Laulujoutsenia, kottaraisia ja töyhtöhyyppiä havaittiin eri puolilla Suomea jo helmikuun puolella. Leuto talvi sai myös osan linnuista talvehtimaan Suomessa. Vuonna 2015 mustarastaita talvehti Suomessa ennätysmäärä ja kevään teemalajia punarintaa tavattiin myös läpi talven.

Maaliskuussa töyhtöhyyppiä nähtiin aina Oulussa asti ja kiurut saapuivat Etelä- ja Länsi-Suomeen. Myös kurjet levittäytyivät maaliskuun loppupuolella aina Keski-Suomeen saakka ja varsinainen massamuutto tapahtui huhtikuussa. Peippoja nähtiin maaliskuun puolella, mutta suurin muuttopyrähdys tapahtui huhtikuun tienoilla. Huhtikuun loppuun mennessä peipot ehtivät Lappiin asti.

Kylmä ja sateinen huhtikuu ei houkutellut hyönteissyöjälintuja ja niiden runsastumista saatiin odotella toukokuun puolelle. Haarapääskyt levittäytyivät aina Inariin asti

toukokuun alkupuolella eli hieman myöhemmin edellisvuoteen verrattuna. Tervapääskyhavainnot jäivät melko harvalukuisiksi koko kevätseuranta jaksolla. Laji runsastui koko maassa vasta kesäkuun puolella.


Kevätaurinko hoputti horrostajia 

Kevätaurinko houkutteli ensimmäiset kyyt ulos talvipesistään jo maaliskuun puolella, mikä hämmästytti monia kulkijoita. Kylmemmät säät saivat kyyt kuitenkin vetäytymään pian takaisin koloihinsa eikä edellisvuoden havaintomääriä ylitetty.

Myös sisiliskoja havaittiin Etelä- ja Länsi-Suomessa varhain maaliskuussa ja toukokuun puoliväliin mennessä aina Siikajoen korkeudella asti.

Siilit kömpivät kevättouhuihinsa huhtikuussa pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Satunnaisia havaintoja siileistä tehtiin jo maaliskuun puolella. Huhtikuun alun kylmemmät kelit aiheuttivat myös huolta kevätvirkkujen siilien kohtalosta.


Teksti: Auli Elolahti