Kevät vaihtui yöttömään yöhön Kuusamossa

eka_leiripaikka

Kesäkuun alussa 2. – 9.6. Luonto-Liiton Uudenmaan piirin retkiryhmä suuntasi viikoksi Närängän koskemattomiin ikimetsiin Kuusamoon. Ainutlaatuinen luonto ja Närängänvaaralla pesivä sinipyrstö vaikuttivat retkikohteen valintaan, mutta myös retken ajankohta, alkukesä, oli valittu tarkoituksella. Pohjoisessa luonto vasta heräilisi kevääseen ja sen myötä lämpötila olisi retkeilyyn miellyttävä. Kevät oli tänä vuonna useita viikkoja myöhässä koko Suomessa, mutta niin se vain sai kuin saikin tahtia kirimällä muuttolinnut palaamaan ja luonnon vihertämään. Kesäkuun alussa juuri pohjoisilla leveyksillä ihmeteltiin jopa Euroopan mittakaavassa käsittämättömiä ennätyshelteitä, Utsjoella päästiin yli +30 asteen lukemiin. Saavuimme Helsingistä asti toteamaan helteet todeksi, kun välietapissamme Oulussa elohopea oli kivunnut +29 asteeseen.

Ensimmäinen päivä metsässä taittui samoissa lukemissa, tukalaa. Onneksi päiväretkeämme osui ilahduttamaan vajaan kymmenen yksilön parvi kuukkeleita, jotka kyllä esityksellään vahvistivat maineensa uteliaina kavereina. Tummilla silmillään ja ruosteenpunaisella pyrstöllään kuukkeli sai ainakin minut hymyilemään pitkäksi aikaa, olihan se samalla ensihavaintoni tästä lajista koskaan! Päivän aikana maisemat vaihtuivat valoisaa vanhaa metsää kasvavista harjuista suopainanteisiin, kauniissa purolaaksossa saimme täytettyä vesipullot raikkaalla vedellä. Kuumuuden uuvuttamina palasimme leiriin syömään ja lepäämään, kuumiin telttoihin. Vasta myöhään illalla lämpötila laski sen verran, että jaksoi taas ajatella liikkumista. Teimme vielä lyhyen kuvausretken läheiselle suolle, missä tupasvillat ja suokukat peittivät mättäitä. Suopursut tuoksuivat suon laitamilla.

tupasvilla

Kevätseurannan ulkopuolinen havainto: mäkärä. Runsausarvio: runsas. Erittäin runsas. Hyönteisistä retkeilijän kannalta huomattavasti mukavammat kekomuurahaiset ahkeroivat rakennuspuuhissa ja kantoivat välillä selässään itseään monta kertaa suurempia kantamuksia tai päivänsä päättäneitä lajitovereita. Muurahaisten elämää pohtiessa oma rinkka tuntui hetken aikaa hieman kevyemmältä.

Sääski, hyttynen, itikka. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta tälle inisijälle riittäisi mielestäni hyvin yksikin. Helteiden takia räkkäaika oli alkamassa ja hyttyset tunkivat jopa valokuviin. Viikon retkemme aikana hyttyshatusta tuli niin olennainen osa vaatetusta, että sen olemassaolon välillä unohti levähdystauolla välipalaa syödessään. Pähkinöiden syönti hyttysverkon läpi ei onnistu, mutta verkkoa riisumatta pystyi onneksi ottamaan kulauksen vesipullosta vaikka keskellä hyttysparvea.

hyttynen_pihlajalla

Retken ensimmäisinä päivinä havahduimme siihen, ettemme olleet vielä kuulleet kertaakaan peippoa, joka oli jo viikkokaupalla laulanut kesän merkiksi Helsingin joka kolkassa. Järripeipon ryystöjä sen sijaan kuului lähes joka puolella, ja sillä perusteella päättelimme sen olevan Närängän alueella peippoa runsaampi. Peippokin kuultiin lopulta, sen laulusta ei voi erehtyä.

Käen kukunta on peipon lisäksi itselleni varma merkki kesästä ja sitä saimmekin kuunnella vuorokauden ympäri. Jotkut Närängän käet innostuivat välillä retkeilijää hämmentäviin, hyvin käelle omituisiin säkeisiin. Kuk-kuu. Kuk-kuu. Kuk-kuk-ku-ku-ku-ku-kuu. Hieman tempoa ja hätääntynyttä nopeutusta mukaan, niin retkeläisten naurut on taattu. Toiset käet kyllä kukkuivat jopa metronomin tarkasti tasaisella tempolla, aina samalta korkeudelta. Ilmeisesti käki saattaa joskus kilpailijoita kohdatessaan yrittää laittaa paremmaksi, lopputulos oli lähinnä huvittava.

Kevätseurannassa mukana olevista kasveista kaikki, jotka vain Kuusamon korkeudella esiintyvät, olivat kukassa. Esimerkiksi valkovuokko ja sinivuokko eivät enää näin pohjoisessa viihdy. Toisena päivänä ylitimme kauniin, mutta kivikkoisen puron, jonka rantoja värittivät rentukat. Suolla kukkivat hillat ja suokukat, karpaloista oli jäljellä ylivuotisia, käyneitä marjoja. Pakkohan niitä on aina maistaa.

Mustikan kukinta oli hyvässä vauhdissa, niiden kukkia näkyi joka puolella. Näkymän perusteella Närängän asukit saavat nauttia marjaisasta syksystä, ihminen niitä täältä kaukaa tuskin tulee poimimaan. Ilta-auringossa hennon punaiset, kellomaiset kukat näyttivät pieniltä paperilyhdyiltä, kun valonsäteet osuivat niihin.

mustikka

Kaksi viimeistä yötä nukuin kaikkia ötököitä uhmaten yksin viimeisen leiripaikkamme laavussa. Ensimmäisenä yönä heräsin aamuviideltä siipien havinaan ja lintujen kinasteluun. Leiripaikkamme oli melko tuulinen, mutta olin silti kaivautunut syvälle makuupussiin välttääkseni hyttyset. Raotin vetoketjua ja nostin kiikarit nenälle: kaksi västäräkkiä kisailivat ja pitivät lentonäytöstä parin metrin päässä, lehahtaen välillä männyn oksalle lepäämään. Unisin silmin seurailin tapahtumaa hetken aikaa, mutta herätykseen oli vielä tunteja ja nukahdin helposti uudestaan.

Retkemme viimeiset päivät osuivat viimeiseen kevätseurantaviikonloppuun. Yhden kokonaisen päivän käytimme Närängänvaaraan tutustuen, mutta siitä voit lukea lisää vaikkapa Luonto-Liiton Uudenmaan piirin blogista. Palatessamme viimeisen kerran leiripaikalle soiden ja niitä halkovien lampareiden ohi, 42 laulujoutsenta lensivät kuin tilauksesta taivaan ja metsän rajassa tehden näyttävän päätöksen retkellemme. Viimeiset kilometrit pitkospuita tuntuivat väsyneillä jaloilla jatkuvat loputtomiin. Jossain suon takana liro toisteli omaa nimeään, käki kukkui. Yöttömässä yössä kulkijan jättämä varjo on oudon haalea. Retkellä on aikaa huomata pieniä asioita.

auringonlasku

Kotiinpaluun jälkeisenä yönä Helsingissä oli lämmin. Aukinaisesta ikkunasta kuului pihapönttöön asettuneiden kirjosieppojen jutustelua ja katon reunan alle vilahtavien räystäspääskyjen kuivaa visertelyä. Närängän metsien erikoinen käki taisi silti tulla uniin.

Teksti ja kuvat: Sonja Martikainen