Aihearkisto: Retket

Harakka

 

 

Harakka
Harakka.

 

Viiri
Kutsu.

 

Kaupunki
Kaupunki.

 

Lokit
Asukkaat.
Kiveä
Kiveä.

 

Kivitie
Tie.

 

Kivet
Perille.

 

Pölkky2
Ranta.

 

Helsinki
Helsinki.

 

Tuuli
Tuuli.

 

Pinta
Kuvio.

 

Lokkien valtakunta
Varovasti.

 

Piilokoju
Piiloon.

 

Silta
Eteenpäin.

 

Kevät
Kevät.

 

Hylje
Köllöttelee.

 

Vene
Ylitys.

Harakka on Helsingin edustalla aivan kivenheiton päässä Kaivopuistosta sijaitseva entinen sotilassaari. Se on noussut meren alta noin 3000 vuotta sitten ja toiminut aikoinaan kalastajien tukikohtana ja kaupunkilaisten karjahakana. Vuonna 1748 Ruotsi-Suomi alkoi rakentaa Suomenlinnan merilinnoitusta, ja Harakka on sen läntisin saari. Saari siirtyi vuonna 1988 puolustusvoimilta Helsingin kaupungille ja päärakennus annettiin vuokralle taiteilijoiden työtilaksi.

Kooltaan Harakka on vain 9 hehtaaria, mutta suhteessa pinta-alaansa siellä on Helsingin saarista runsain eliölajisto, kertoo Retkiopas Helsingin luontoon. Saaren kasveista voidaan erityisesti mainita kalliokedoilla viihtyvät ruohosipulien (Allium schoenoprasum) ja keto-orvokkien (Viola tricolor) kasvustot sekä venäläisten sotilaiden mukana tullut ukonpalko (Bunias orientalis). Harvinaisuuksia ovat tahma-ailakki (Silene viscosa) ja kenttäorakko (Onosis arvensis), jota esiintyy Suomessa alle kymmenessä paikassa.

Vihreät veteraanit
The war is over.

Harakassa pesii vuosittain noin 40 lintulajia. Hyvä lintujen havainnointipaikka on itärannalla suojelualueen reunassa oleva piilokoju, josta voi seurata tiirojen, kahlaajien ja peräti viiden pesivän lokkilajin elämää. Saari onkin harvinaistuneen selkälokin tärkeä pesimäpaikka. Harakan ainoa varsinainen metsikkö on saaren eteläosassa sijaitseva tervalepikko, joka vetää etenkin pikkulintuja puoleensa. Useiden muuttolintujen reitit seuraavat Helsingin rannikkoa ylittäen Harakan ja saari on oivallinen paikka seurata vaikkapa arktisten lintujen muuttoa toukokuussa. Loppukesällä Harakassa puolestaan voi nähdä vaeltavia päiväperhosia, kuten neitoperhosia ja amiraaleja.

Kyhmyjoutsen, haahka, selkälokit
Kyhmyjoutsen, haahka, selkälokki.

Helsingin kaupungin ympäristökeskus on kunnostanut venäläisten vanhan kasarmin Harakan luontotaloksi, joka on auki toukokuusta lokakuulle. Talossa toimii luontokoulu ja siellä on myös näyttely saaristoluonnosta. Luontotalon pihapiiristä löytyy pienten lasten luonnontutkimustalo “Vellamon valtakunta“. Saaren laella oleva päärakennus puolestaan on taiteilijoiden käytössä ja on avoinna yleisölle vain näyttelyjen aikana, muutaman kerran vuodessa.

Harakkaan pääsee sulan veden aikana yhteysaluksella Ullanlinnan laiturista. Alus kulkee aina tasatunnein, mutta jos haluat päästä saarelle, on laiturilla oleva viiri nostettava ylös. Matkan hinta on 4,50 € edestakaisin, lapsilta ja eläkeläisiltä 2 €, koirat ovat kiellettyjä. Käydessäni ensimmäistä kertaa Harakassa viikko sitten, oli tuulista ja taivaalla lensi kurkia.  Samalla kyydillä kanssani saareen matkusti kaksi ihmistä. Seurailin luontopolkua, istuin rantakallioilla, join kahvia piilokojussa. Seuranani oli lokkeja, valkoposkihanhia, meriharakoita, haahkoja ja kyhmyjoutsen. Olin vierailulla toisessa valtakunnassa. Kävelin varovasti, istuin hiljaa, poistuin huomaamatta. Kiitin.

 

Teksti ja kuvat: Sami Halmesmäki

Lähteet:

Retkiopas Helsingin luontoon [http://www.hel.fi/hel2/ymk/julkaisut/oppaat/retkiopas/]