Zink, jyb ja tikstikstikstiks!

Olet ehkä viime aikoina huomannut muutoksen äänimaailmassa. Laulavien tiaisten ja viherpeippojen rinnalle on ilmestynyt uusia säveliä, lurituksia ja sirkutuksia. Monet Länsi-, Keski- ja Etelä-Euroopassa talvehtineet laululintumme ovat palanneet reviireilleen. Punarinnan, peipon ja rastaiden laulu raikaa jo monin paikoin maan etelä- ja keskiosissa. Soidinlaulun lisäksi linnuilla on monenlaisia kutsu- ja varoitusääniä, joita on vaikeampi tunnistaa. NäidenContinue reading ”Zink, jyb ja tikstikstikstiks!”

Linnunlaulun kulissien takana

Kevätseurannan ääniteeman myötä olen kiinnittänyt luonnon ääniin entistäkin enemmän huomiota. Tällä hetkellä äänessä ovat kevään ensi linnut, kuten peipot, mustarastaat ja punarinnat. Nautin lintujen laulusta suuresti sekä elämyksenä että lajintuntemuksen apuna, mutta biologian opiskelijana en voi olla katsomatta asiaa syvemmälle. Miksi linnut ylipäätään laulavat?

Kevätseuranta ei takatalvesta piittaa

Vihdoin se alkaa! Ensimmäinen Kevätseuranta-viikonloppu lähtee huomenna käyntiin. Kevätseurantaan onkin ilmoitettu tähän mennessä jo huikeat 200 havaintoa. Saa nähdä, rikotaanko tänä viikonloppuna jo jonkin sortin ennätyksiä. Havainnot viikonlopulta saattavat kuitenkin jäädä hiukan vähemmälle, sillä sääennuste lupaa mahdollista räntää sekä viileämpää ilmaa koko maahan. Ei anneta tämän kuitenkaan lannistaa!