Jotain vihreää

Lähdimme maaliskuun loppupuolella kevätseurantaretkelle Espoon Aarnivalkean alakoulun ekaluokkalaisten kanssa, ja tarkoitus oli samalla tutustua lapsille tarkoitettuun kevätseurantalomakkeeseen, Kevättuuleen. Retkipäivän aamuna eivät odotukset kuitenkaan olleet korkealla, sillä lämpötila oli pari kolme astetta, eikä ulkona juuri kevään merkkejä näkynyt. Hieman epävarmoina retken onnistumisesta astuimmekin bussiin numero 103. Ajatuksena oli, että ennen retkelle lähtöä kertoisimme ensin hieman Kevättuulesta.Continue reading ”Jotain vihreää”

Ensimmäinen kukka

114 miljoonaa vuotta sitten, kirjoittaa Eckhart Tolle teoksessaan Uusi Maa, maapallon ensimmäinen kukka avautui auringon säteille. Paljon myöhemmin, hän jatkaa, näillä kukiksi kutsumillamme olioilla oli merkittävä osa erään toisen maapallolle ilmaantuneen lajin tietoisuuden evoluutiossa; ne kiinnostavat ja kiehtovat ihmisiä. Kukat ovatkin innoittaneet lukemattomia taiteilijoita, runoilijoita ja mystikkoja. Myös Jeesus kehotti ihmisiä tarkkailemaan kukkia ja oppimaanContinue reading ”Ensimmäinen kukka”

Ahvenanmaan kukkaloisto pyyhkii huolet

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että kunnon kevätretket ovat itselläni jääneet kovin vähiin. Tämä ei johdu siitä, että ei olisi tehnyt mieli, vaan valtaosin ajan puutteesta. Työt ja opiskelu vievät ajan tehokkaasti, eikä ajatuksiin juuri mahdu muuta. Juuri ennen Ahvenanmaan retkeänikin olin puurtanut illat apurahahakemuksen kanssa, ja viikonloppu Ahvenanmaalla veisi arvokasta kirjoittamisaikaa hukkaan. Univelkaakin tulisi vain lisää.Continue reading ”Ahvenanmaan kukkaloisto pyyhkii huolet”