Lähdin toissaviikon torstaina Ahvenanmaalle maastotöihin. Vielä silloin oli Arabianranta lumipeitteen alla ja vanhankaupungin lahti lähes kokonaan jäässä. Muuttolintuja oli saapunut suhteellisen niukasti ja ainakin suurimmat massaesiintymät puuttuivat. Vaan tosin oli viikon päästä, kun saavuin takaisin. Kevät oli poissa ollessani ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Lumet olivat sulaneet, jäät lähteneet ja valkoposkihanhet tuttuun tapaan valloittaneet rantakaistaleen.
Leskenlehtiä Ahvenanmaalla 22.4.2013
Tämmöinen olikin odotettavissa. Kevään myöhäisyydestä johtuen, nyt edetään isoilla askelilla. Kun jotain tapahtuu, se tapahtuu suuresti ja ryminällä. Tässä piilee yksi kevään ehdottomista hienouksista – kaikki tapahtuu niin valtavalla nopeudella. On mahdollista tarkkailla maalaikkua, jossa ei näy ainuttakaan kasvintynkää. Kuin taikaiskusta, seuraavana päivänä maa on täynnä kukkivia kasveja. On jännittävää huomata, kuinka nopeasti karu maisema muuttuu vehreäksi ja kevät muuttuu kesäksi.
Hentoinen valkovuokko Ahvenanmaalla 20.4.2013.
Viime viikonloppu oli kevään neljäs Kevätseurantaviikonloppu. Monin paikoin voi havaita kevään ensiperhosia, kuten nokkos- ja sitruunaperhosia. Sinivuokot kukkivat ja ensimmäiset valkovuokot nousevat maasta. Eteläisessä osassa maata sammakot aloittavat kutemisen ja kohta lammikot täyttyvät pienistä nuijapäistä. Linnuista runsaina esiintyvät laulujoutsenet, peipot, töyhtöhyypät ja rastaat. Västäräkkejäkin voi paikoin bongailla. ”Kuu kiurusta kesään, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään” kertoo vanha sananlasku. Haarapääskyhavaintoja on tähän mennessä tullut noin kymmenen, mutta tällä
sananparrella tarkoitetaan kevään viimeisimpiä muuttolintujamme eli tervapääskyjä. Ne yleensä liihottelevat Suomeen toukokuun lopulla, kun hyönteisravintoa on tarpeeksi saatavilla.
Kolmannen seurantaviikonlopun koittaessa Ahvenanmaalla oli jo keväistä. Toki pitkään jatkuneen kylmyyden johdosta lunta ja jäisiä merenlahtia vielä riitti, mutta riemukkaasti toitottavat kurjet, auringon lämmöstä vilkastuneet hyönteiset sekä tienpenkoilta puskeneet leskenlehdet todistivat talven jäänteitä vastaan.
Maakunnan lintutilanne selvitettiin viikonloppuna harvinaisen tarkkaan, sillä lukemattomat opiskelijat osallistuivat silloin Helsingin yliopiston biologisten aineiden opiskelijajärjestö Symbioosin Ahvenanmaan linturalliin. Tuloksista voimme nähdä, että sankoin joukoin saapuneiden muuttajien – kuten laulujoutsenten, peippojen ja töyhtöhyyppien – lisäksi saarilta voi jo hyvin löytää esimerkiksi västäräkkejä ja tuulihaukkoja. Punakylkirastaskin havaittiin, mutta haarapääskyistä ei vielä ensimmäistäkään.
Myös Kevätseurannan ulkopuolisia muuttajia riitti mukavassa määrin, ja rallissa havaittiinkin yli sata lintulajia. Monet näistä olivat vielä harvalukuisia, mutta kevään vauhti kiihtyy ja esimerkiksi viikon kuluttua moni asia on jo varmasti toisin.
Viimeistään lämmin sunnuntai toi eloa muuhunkin luontoon. Nokkosperhonen lepatteli vastaan Eckerön Degersandissa, jonka auringonpaisteisessa rantakivikossa vilisti satoja hämähäkkejä. Vieressä kärpäset kilpailivat pääsystä kuolleen kastemadon parhaille paikoille. Makunsa kullakin.
Leskenlehtiä ei lauantain sateisessa harmaudessa juuri näkynyt, mutta sunnuntaina tienpenkat loistivat monin paikoin aivan keltaisina. Retkiporukkamme tarkkasilmäisin huomasi karikkeen seasta ponnistaneen myös sinivuokkoja, ja nämä olivatkin kaikille meistä vuoden ensimmäiset.
Kotimatkalla kohti Helsinkiä arvelimme lumen sulaneen taas hieman suuremmalta alalta kuin lähtiessä. Iltakin oli lämmin.
Luonto-Liiton Uudenmaan piirin retkiryhmä teki 13.–14.4. kevätseurantaretken Torronsuon kansallispuistoon. Retkeläisten tavoitteena oli kuulla teeriä soitimella ja saada uusia havaintoja Luonto-Liiton Kevätseurannassa. Vaikka kevät oli havaittavasti myöhäisemmässä kuin samoihin aikoihin tehdyllä Torronsuon retkellä 2011, tunnelma oli korkealla, ja havaintoja kertyi kuin kertyikin kevätseurantalomakkeelle.
Helsingissä sataa vettä, kun lähden kotoa lauantai-aamuna. Kannan kainalossani metsäsuksia, mutta on vaikea uskoa, että niitä voisi vielä tarvita. Helsingissä maa on paikoin lumeton, vähintään puoliksi lumeton. Kokemus kuitenkin muistuttaa, että maastossa vedenpitävät ja lämminvuoriset talvisaappaat voivat pelastaa päivän, ja perillä tarve osoittautuu todeksi. Muutamia pälviä lukuun ottamatta kauttaaltaan lumisella ja paikoin sohjoisella ja vetisellä suolla ainut oikea kulkupeli on leveät metsäsukset sekä vedenpitävät saappaat.
Aloitamme retkemme Kiljamon luontotornilta. Ilma on tihkuinen ja harmaa. Huikean tornin laella on pakko nostaa huppu hatun päälle, sillä viima on hyytävä. Sumuisan suon takaa kuuluu kurkien huutelua, mutta muuten luonto on hiljaa. Kaikki ympärillämme odottaa leudompia päiviä ja sateen lakkaamista.
Avaralla suolla on mukava hiihtää. Saavumme leiriimme Idänpäänkalliolle hyvissä ajoin ennen iltahämäriä. Mustarastas lurittelee jostain päivän harmauden takaa. Ryhdymme nuotion tekoon. Talitiaiset leikkivät laavua ympäröivissä puissa.
Heräämme seuraavana aamuna viiden jälkeen ja kiipeämme lintutornille kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä. Heti kuuden jälkeen kärsivällisyys palkitaan: kuulemme teerien soidinpulputusta. Hetken hakemisen jälkeen linnut saadaan näkyviin myös kaukoputkella.
Laskemme havainnoksi kahdeksan teertä sekä yhden korpimetson eli teeren ja metson risteymän. Tarkastelemme putkella, kun koirasteeret uhittelevat keskenään. Havainto katoaa kuitenkin sumun verhon taa, ja ryhmämme päättää siirtyä nuotiolle keittämään aamupuuroa. Keltasirkut laulavat läheisissä puissa.
Retken tärkeimmät kevätseurantahavainnot teemme ryhmämme tehdessä lähtöä leiripaikalta. Olemme jo nostamassa rinkkoja selkään, kun päätämme sittenkin käydä lintutornilla vielä kerran. Hämmästymme, sillä päivä on selkiintynyt ja suolle näkyy hyvin. Pian ohi lentääkin kurki ja laulujoutsenia. Upeiden havaintojen vuoksi oloni on majesteettinen ja hiukan höynäytetty.
Hiihdämme takaisin Kiljamolle kurkien huutojen ja yli lentävien joutsenten saattelemina. Joutsenet ovat muuttomatkalla, kuten tavallaan olemme mekin. Tunnen joutsenia kohtaan sympatiaa: toivottavasti ne pärjäävät lumisessa maastossa. Kesken rämeisen metsäsaarekkeen seurueemme pysähtyy läheltä kuuluvan liverryksen johdosta. Sumuisen ja lumisen viikonlopun keskellä on ollut vaikea uskoa, että kevät on jo korvalla. Kuulemme kuitenkin kiurun laulantaa, ja se vakuuttaa meidät kaikki. Kiurun saapumisesta on vanhan kansan viisauden mukaisesti enää kuukausi Suomen kesään.
*
Kevätseurantahavainnot, Torronsuon kansallispuisto 13.-14.4.2013:
Ensimmäinen pälvi
Kurki (H)
Laulujoutsen (R)
Kiuru (H)
*
Keltasirkku laskee kuuteen
Mietin elämäni toimistokäytäviä
kiellettyjä ajatuksia tässä kauneudessa
Niillä käytävillä
eivät pursua suot lumista
ravistele, vetistele
eikä siellä rahkasammaleita
heräile sohjopeitoista
Siellä ovat poissa nämä
sananjalat
Kylmien öiden hiljaiset hetket
unien läpi pulputtavat teeret
onnellisuus, kurjen huudot
Ja majesteettiset joutsenet,
jotka pysäyttävät yhdenkin ajatuksen,
jonka mukaan täällä
ei olisi tarpeeksi,
etteikö tänne kannattaisi palata
aina takaisin
*
Teksti ja runo: Elina Silkelä
Kuvat ja äänitys: Teemu Saloriutta
