Koivunlehtiä, satakieliä ja haarapääskyjä

blogikoivu
Koivunlehtiä Arabianrannan kevätauringossa

Kevät on vihdoin täällä! Sen tuntee joka solullaan. Valon määrä on valtava, lämpötilat kohoavat päivisin kutkuttavan lämpimiin lukemiin, maa vihertää ja mikä parasta, linnut laulavat herkeämättä. Kyllä nyt kelpaa olla täällä pohjoisilla leveyspiireillä, kun meitä hemmotellaan oikein olan takaa lämmöllä ja valolla.

blogirentukat
Rentukat kukkivat runsaina

Asun Helsingin Arabianrannassa, joten nämä maastot ovat minulle tutuimpia ja täällä liikun eniten luonnossa. Keväisin, kun lumet sulavat aloitan juoksukauden ja viiletän pitkin Viikin ulkoilualuita tai Vallilan siirtolapuutarhan reunoja napit korvilla. Havahduin viikonloppuna lenkkeillessäni siihen olennaiseen seikkaan, että nyt on syytä jättää korvakuulokkeet pois käytöstä ja kuunnella luonnon ääniä. Myöhäiset illat tai aikaiset aamut ovat parhaita, sillä silloin liikenteen meteli on vähäisintä ja lintujen laulu huipussaan. Lemppareitani ovat yhäkin kaunis ja haikea huiluääninen mustarastas ja jännästi pulputtava ja erikoislaatuisesti laulava satakieli. Ei ole mitään ihanampaa, kuin juosta raikkaassa ilmassa lintujen säestämänä!

blogilehti

Toinen upea juttu tällä viikolla on ollut maiseman selkeä vihertyminen. Nurmi on saanut kauniin kirkkaanvihreän sävynsä ja puiden lehdet puhkeavat pian. Aamukävelyllä huomasin koivujen saaneen pienet ja terhakkaat hiirenkorvansa. Kun kohotin katseeni ylös, näin kymmenkunta haarapääskyä tanssimassa taivaalla. Ne kiertelivät ja kaartelivat taidokkaasti leikitellen ja liihottaen. Elämä on täynnä pieniä ja kauniita asioita, kun vaan osaa katsoa.

Talvi on nyt virallisesti selätetty, tervetuloa kesä!

Terveisin,

Jenni, Kevätseuranta-vastaava

Luonto-Liiton Pohjanmaan piirin kevätretkitunnelmia

polp 2Vaasassa on pidetty kahtena viime keväänä kevätseurantaretkiä Luonto-Liiton Pohjanmaan piirin järjestämänä. Tänä keväänä retkiä järjestettiin kaksi, joista ensimmäinen oli lauantaina 30.3. Hovioikeuden metsässä. Kevät oli ekalla retkellä vasta aluillaan. Hanki kantoi hyvin, mutta kevään havaintoja ei ollut vielä nähtävissä paljonkaan. Me lintuekspertit yritimme tunnistaa lintujen ääniä lintuäänikirjan kanssa. Kirjan lintujen äänien perusteella luulemme bonganneemme ehkä käpytikan ja hömötiaisen.

Talvinen metsä oli vielä aika unelias ja kyllästyimme vartin kuluttua harvojen ja epävarmojen havaintojen tekoon. Metsässä on kuitenkin helppoa keksiä hauskaa tekemistä. Mikäli bongailuun joskus kyllästyy, polppilaiset suosittelee kokeilemaan uuseläimellisyyttä. Siinä ideana on hyppiä, temmeltää, ryömiä ja pyöriä niin kuin metsien villit asukit tekevät. Tohinassa huomattiin ketun jättämä variksenraato, paljon luppoja ja naavoja, harjoiteltiin uuseläimellisiä piruetteja ja liideltiin liaaneilla.

Toisella retkellä 28.4. kävelimme Ryövärinkarin lintutornille. Siellä bongattiin jo enemmän lintuja. Mukana oli tällä kertaa myös mahtava lintuasiantuntija Hanna, joka osasi selvittää linnunlaulusta ketä kekin on. Tornilla kiikaroitiin, syötiin eväitä ja myös paleltiin. Paluumatkalla täytyi lämmitellä harjoittelemalla lintujen ruoankerjäämismaneereita. Luulemme nähneemme tai kuulleemme seuraavia lintuja: punakylkirastas, punarinta, laulurastas, telkkä, pyy, tavi, korppi, vihervarpunen, sepelkyyhky, naurulokki, joutsen, kurki, sinisorsia, sinisuohaukka tai ruskosuohaukka, hippiäinen, varis ja tiltaltti.

Risön ja Ryövärinkarin lisäksi muitakin POLPin testaamia hyviä luontoretkikohteita  Vaasan polpkeskustan lähistöltä löytyy. Niitä on muun muassa Öjenin metsä Vaskiluodosta Sundomiin päin, Mustikkamaan metsä Vanhassa Vaasassa, Pilvilammen ympäristö, Vaskiluodon metsä (lenkkipolun ympäristö) ja Gerbyn vuori. Netistä löytyvistä karttapalveluista voi helposti tutkia, missä on yhtenäistä vihreää aluetta kaupungin lähellä ja mennä tutkimaan, olisiko alue itsellesi mukava luontoretkipaikka. Hauskaa kevään jatkoa ja eläimellistä meininkiä toivottelee Luonto-Liiton Pohjanmaan piiri.

 

 

Melkein kevät

jurmo_sumukaari

Kevätseurantaviikonloppu Jurmossa 27.4.-1.5.

Luonto-Liiton Kevätseurantaa on tullut tänäkin keväänä harrastettua porukalla Luonto-Liiton Uudenmaan piirin järjestämillä kevätretkillä. Päätimme viettää neljännen kevätseurantaviikonlopun Suomen lounaisessa saaristossa, Jurmon saarella. Käsitykseni Jurmosta oli etukäteen lähinnä seuraava: Jurmo on se joku paikka siellä jossain kaukana minne pitää päästä matkustamaan 12h suuntaansa joka kevät. Näistä lähtökohdista retken kohde pääseekin yllättämään. Jurmo valloitti minut taianomaisuudellaan.

Retkiporukkamme saapuu Jurmoon lauantaina myöhään iltapäivällä. Lautasta jää ryhmämme lisäksi pois vain kourallinen muita matkustajia, sillä suuri osa lautan matkustajista on matkalla majakkasaarelle Utöseen. Retkiryhmämme periaatteita kunnioittaen olemme matkanneet sinne, minne luontoturistien enemmistö ei matkusta. Jurmo on noin viisi kilometriä pitkä saari Saaristomerellä Korppoossa Paraisten kaupungissa. Saaren kalastajakylässä on alle kymmenen vakituista asukasta, mutta saarella on myös vuokramökkejä ja lintuasema. Meidän ryhmällämme on mukana teltat. Rantakallioilla astellessamme yksi Saaristomeren kansallispuiston arvokkaimmista helmistä verhoutuu silmiemme edessä sumuverhoon. Olen lumoutunut kalastajasataman kauneudesta.

jurmo_kivet

Jurmossa ollessa ympärille laskeutuu hiljaisuus, jota taustoittaa meren tasainen kohina. Saaren elämän rytmi on samaan aikaan verkkainen ja kuitenkin täynnä kiivasta taistelua selviytymisestä. Kevääseen taittuva saaristosää on täynnä yllätyksiä. Yhtenä aamuna on niin sakea sumu, että huonon näkyvyyden vuoksi innokkaimmatkin lintuharrastajat palaavat telttaan nukkumaan aamupäivän ajaksi. Toisena aamuna tuuli taas yltyy 13:een metriä sekunnissa. Joinain päivinä aurinko paistaa niin kirkkaasti, että ilma väreilee ja poskipäät palavat. Yhtenä iltana sataa vettä, mutta onneksi sama ilta on saunailta. Jatkuvasta tuulenmyräkästä saunan lämpöön astuminen tuntuu taivaalliselta.

jurmo_harrastajatSaaren maasto on käsittämätön mosaiikki erilaisia ympäristöjä. Juuri kun luulen käsittäväni, millaista ympäristöä saaressa on, saari paljastaakin itsestään jotain uutta. Kivisillä rantavalleilla, kanervanummilla, katajapuskissa, korkeilla kallioilla, mäntymetsässä ja rannan lehdoissa käyskennellessä minusta tuntuu, kuin olisin pudonnut satumaahan, seikkailujen salaperäiselle saarelle. Välillä saari vastaa mielikuviani Australian tai Yhdysvaltojen preerioista, välillä taas kokemuksiani Englannin tai Tanskan nummista. Lukuun ottamatta lapin tunturialueita, saaressa ei näytä yhtään Suomelta, mutta silti siellä oleminen herättää mielessäni Ultra Bran laulut, jotka ovat mielestäni hyvin supisuomalaisia. Nimeän saaren päätien King’s Roadiksi George R.R. Martinin fantasiakirjasarjan Westerosin mantereen päätien mukaan. Siellä kulkiessani olen kuin itsekin yksi kirjojen hahmoista, matkalla toisaalle valtakuntaan.
jurmo_sylatrKun Jurmossa kävelee tähän vuodenaikaan, edessä laakeana avautuvista kanervanummista nousee lentoon kilvoittelevia kiuruja. Rantakalliolla maatessa voi nähdä ja kuulla haahkojen ulputusta ja lokkien sekä meriharakoiden huutoja. Ilahduttavimpia pikkulintuja ovat satamassa pomppivat lähes kesyt punarinnat ja västäräkit. Leiripaikkamme ympäristössä kivillä istuvat usein myös kivitaskut, joiden kivien yhteen hakkaamista muistuttavaa ääntelyä osa retkeläisistä kertoo kuulleensa. Leirimme rannassa käy säännöllisesti isokoskeloita, ristisorsia, kyhmyjoutsen ja punajalkaviklo. Saaren nummilla retkeillessämme havaitsemme myös kekomuurahaisia, kyitä, rantakäärmeen ja nokkosperhosen, mutta kasvimaailman kevät odottaa vielä. Olisi hienoa palata saarelle takaisin siihen aikaan kun kanervat kukkivat.

jurmo_kallioLähtöpäivänä kiipeämme vielä kerran saaren korkeimmalle kalliolle, Högbergetille. Saari on käynyt jo tutuksi, kotoisaksi. Istumme kaikki hiljaa omilla tahoillamme ja katsomme maisemia. Haikein mielin seuraan tuttuja kävelyreittejä. Kukin käy mielessään läpi retken huippuhetkiä: sumukaaria; määritettyjä jänkäkurppaa ja pajulintua; lehtoa, jossa satoi puiden oksista jäähileitä; matalalta yli lentäneitä kyhmyjoutsenia ja merihanhia; vappuyön tähtitaivasta.

jurmo_natrix

Jätämme Jurmolle vielä viimeiset hyvästit laivan kannelta auringon paistaessa. Jurmo hyvästelee meidät olemalla oma itsensä: näyttämällä vielä viimeisetkin kulkemattomat polut, käymättömät kalliot. Ja katoamalla sitten salaperäisen merisumuverhon taakse.

*

Täältä olen löytänyt
sadesanat, ropinat
Sanat, kuin
telttojen tuulessa
lepattavat helmat,
niiden sisällä lyövät sydämet,
lämpötaskut

Laulavat kuin
taivaalla poukkoilevat kiurut
ottavat vastaan
kuin merenrantojen
tyhjät kalastajantorpat
rantojen tyrskyt,
haahkojen haikean pulputuksen,
etsinnän

Tämä on paikka,
johon kiteytyvät
Ultra Bran laulut
Paikka, joka verhoutuen sumuun
puhuu aivan kuin se
ei olisi valmis
paljastamaan itsestään kerralla
aivan kaikkea

Teksti: Elina Silkelä
Kuvat: Antti Salovaara