Lepakko on valittu kevätseurantaan ensi viikonlopun teemalajiksi. Lepakko onkin oiva seurattava kesäyössä, se nimittäin vaatii hiukan tarkkaavaisuutta tai saattaa lentää ääneti ohitse ilman että sitä havaitsee laisinkaan. Aivan pian lepakkonaaraat hakeutuvat lisääntymisyhdyskuntiin suuriin puunonkaloihin, välikattoon tai muihin riittävän suojaisiin ja lämpimiin paikkoihin, minne poikaset syntyvät juhannuksen tienoilla. Loppukesästä iltojen pimetessä onkin mukava seurata lentämään opettelevien lepakonpoikasten lentoharjoituksia.

Mutta oikeastaan lepakko ei ole vain yksi laji, vaan lepakoita tavataan maapallolla yli 1300 lajia ja meillä Suomessakin 13 (tosin näistä noin viisi on yleistä, helposti tavattavaa ainakin maamme etelä- ja keskiosissa). Lepakot ovatkin lajimäärältään toiseksi suurin nisäkäslahko heti jyrsijöiden jälkeen ja ne ovat levittäytyneet Antarktista lukuun ottamatta kaikille mantereille.
Maailmalla tavataan mitä eriskummallisempia lepakoita hedelmiä syövistä jättiläisistä kalastaviin ja lintujakin ravintonaan käyttäviin lajeihin ja kukapa ei olisi kuullut kerrottavan mainettaan harmittomammista verta syövistä vampyyrilepakoista? Suurin osa maailman lepakoista ja kaikki meillä tavattavat lajit ovat kuitenkin erikoistuneet hyönteisravintoon, jota ne saalistavat kaikuluotauksen avulla. Lepakot päästävät kurkunpäästään lajityypillisiä ultraääniä, jotka kimpoavat saaliista takaisin. Näin ollen lepakot pystyvät kuulemansa kaiun avulla hahmottamaan ympäristöään ja siinä lentäviä saalishyönteisiä.

Lepakkolajit ovat erikoituneet saalistamaan hiukan eri ympäristöissä. Maamme yleisin lepakko pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) esimerkiksi suosii puoliavoimia saalistuspaikkoja ja se saalistaa puiden latvojen tasalla, kun taas vesisiippa (Myotis daubentonii) saalistaa veden pinnan tasolla vedestä kuoriutuvia hyönteisiä.

Hyönteisravinnosta riippuvaisena lepakoiden on selviydyttävä talvesta ilman ravintoa, sillä hyönteiset eivät ole silloin aktiivisena. Osa lajeistamme vaipuu horrostamaan kellareihin, luoliin, bunkkereihin tai kallionkoloihin, olosuhteisiin joissa lämpötila- ja kosteusolosuhteet pysyvät optimaalisina talven ajan. Jotkin lajit, kuten pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) taas lentävät horrostamaan Keski-Eurooppaan, jossa talvehtimisolosuhteet ovat hiukan leudommat. Ennen horrokseen vaipumista lepakoiden on kuitenkin kasvatettava kunnon rasvavarastot, jotta ne selviävät pitkästä talvesta. Joskus saattaa kevättalvella nähdä lepakon lentelevän keskellä päivää. Silloin on saattanut olosuhteet muuttua talvehtimispaikassa niin paljon, että lepakko parka on herännyt horroksestaan ja joutunut lähteä etsimään uutta horrospaikkaa lopputalveksi.

Nyt niillä on kuitenkin vielä koko kesä aikaa tankata ensi talven varalle. Mukavia seurantahetkiä yöllisten lentotaitureiden parissa!

Teksti: Kati Suominen, Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja

Hitaan alun jälkeen kevät saapui taas ilahduttamaan meitä pitkän ja harmaan, mutta myös lumisen talven jälkeen. Viimeviikkoisten kesäisten lämpötilojen keskellä muistelen kuitenkin, miten tänä vuonna kesti jopa huhtikuun alkuun asti ennen kuin Etelä-Suomessakaan päästiin nauttimaan ensimmäisestä hieman keväisemmästä viikonlopusta – tuntui ihanalta päästä ulos pihallemme haravoimaan ja aloittamaan puutarhatyöt! Pihalla ollessani ylitseni lensi laulujoutsenia. Laitoin heti viestin keväisestä ensihavainnostani vanhemmilleni, ja äitini vastasi pannen paremmaksi – hänpä oli vuorostaan juuri nähnyt kukkivan leskenlehden sekä vastaheränneitä muurahaisia keossa!

Tällainen rysähdys keväthavainnoissa ei ole mikään yhteensattuma, sillä keväiset fenologiset tapahtumat – ne biologiset vaiheet jotka uusiutuvat joka vuosi – kuuluvat luonnon ilmiöihin, jotka reagoivat herkimmin lämpötilan kohoamiseen. Tämä tarkoittaa samalla, että ne ovat herkkiä reagoimaan myös ilmastonmuutokseen. Ja tutkimukset tosiaan osoittavat, että nykyään keväiset tapahtumat luonnossa ilmenevät keskimäärin yli viikkoa aiemmin kuin 40 vuotta sitten.

Vuodenaikaiset tapahtumat ovat helppoja havaita, ja kukapa ei pitäisi kevättapahtumien havainnoinnista – pitkän talven jälkeen saamme nähdä kukkien puhkeavan kukkaan, lintujen saapuvan ja matelijoiden heräävän horroksestaan. Kiinnostus luontoon ja sen havainnointiin on synnyttänyt runsaasti pitkäaikaisaineistoja, kuten vaikkapa havaintoja tuomen kukinnasta. Ylipäätään olemme Suomessa hyviä keräämään havaintoaineistoja ympäristöstämme. Tutkijat ja viranomaiset, mutta myös kansalaiset, seuraavat aktiivisesti luontoa, eikä tämä rajoitu pelkästään vuodenaikaisiin tapahtumiin, vaan meillä on tietoa myös vaikkapa siitä, missä eri perhoslajit esiintyvät tai montako hirveä tietyllä metsäalueella elää.

Vuoden alussa perustettiin uusi kansallinen osaamiskeskus Research Centre for Ecological Change Helsingin yliopiston Bio-ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan. Päämääränämme on yhdistää olemassa olevia suomalaisia pitkäaikaisaineistoja eri lajeista tuodaksemme päivänvaloon tarinan siitä, miten ympäristönmuutos vaikuttaa luontoomme. Yksi kappale tarinassa tulee kertomaan muutoksista fenologiassa. Koska monet eliöiden elämänkiertoon liittyvät tapahtumat ovat niin herkkiä lämpötilalle, kevättapahtumien ajallisen siirtymisen voimakkuus heijastaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ympäristöömme.

Kaikki lajit eivät kuitenkaan pysty muuttamaan ajoittumistaan yhtä herkästi, ja näiden erojen tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeätä. Jos esimerkiksi kävisi ilmi, että kasvien kukinta ja lintujen saapuminen keväällä aikaistuvat, mutta kukkia pölyttävien ja linnuille ravintona toimivien hyönteisten esiintyminen ei, syntyy eritahtisuus toisistaan riippuvaisten eliöiden välillä. Tällaiset herkästi ja vähemmän herkästi reagoivien lajien yhdistelmät tulevat näyttelemään ratkaisevaa roolia tarinassa.

Mutta entä äitini havainnot muurahaisista ja leskenlehdistä, minkälainen rooli niillä on? Äiti siis kertoi minulle, milloin, missä ja mitä hän havaitsi. Tätä yksittäistä, vain minulle ilmoitettua havaintoa, en kuitenkaan voi hyödyntää tutkimuksessani. Onneksi hän ilmoitti havaintonsa myös Kevätseurantaan, mistä hänen havaintonsa yhdessä tuhansien muiden havaintojen kanssa siirtyy suoraan Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään Lajitietokeskukseen. Ja sieltä minä saan aineistoni! Näiden arvokkaiden havaintojen avulla voin yhdessä muiden tutkijoiden kanssa kartoittaa lajien ajoittumista ja toivottavasti muutaman vuoden päästä kertoa päivitetyn tarinan Suomen muuttuvista keväistä.

Teksti: Maria Hällfors, tutkijatohtori, Helsingin yliopiston Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

Kirjoitus perustuu kirjoittajan Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 18 huhtikuuta 2018 pitämään englanninkieliseen esitelmään: https://www.youtube.com/watch?v=bDn8VrYqQtk

Näin toukokuussa lisääntyvä valoisuus ja lämpenevät säät hellivät mieltä ja houkuttelevat ulkoilemaan. Vaikka biologian tutkimusharjoittelijana arkipäiväni kuluvat pitkälti Luonto- Liiton kevätseurantalappujen lajihavaintoja digitoidessa, itse ainakin olen ottanut hyvistä säistä kaiken irti ja viettänyt mahdollisimman paljon aikaa ulkona. Toimistossa tehty työ Kevätseurannan parissa saa luonnollisen jatkon ulkona, kun auringosta nauttimisen lisäksi pääsee tekemään omia havaintoja kevään etenemisestä. Viime päivinä olen esimerkiksi saanut todistaa Viikin kampuksen tuomien puhkeavan kukkaan ja puiden alkavan vihertää.

Kevään merkkejä Viikissä. Jatka lukemista Kevätseuranta tutkimuksen apuna →